Pitkään lykätty navetan katon korjaus oli tänään vuorossa. Sotien jälkeen rakennettu, tiilikatto, korkea kuin mikä. Pitelin tikkaita, kiipeilin tiiliä ja niska kenossa varoittelin isäntää, että jotain käyttöä vielä sillekkin jäljellä, vaikkei navetalle enää niinkään.

Katonrajan ikkunan myrsky joskus rikkonut, tuumittiin silloin että helpompi korjata paalien päälle kiipeämällä kuin tikkailla roikkuen. Olihan se, viimein kun kaikki muovit ja vasarat saatiin raahattua ylös. Ei tullut romantiikka eikä erotiikka mieleen, olkoonkin että komeat oli maisemat katon rajasta.

Yöksi töihin, jännitystä siellä tarjoaa onneksi ainoastaan muutama dementikko, kenen sänkyyn milloinkin kapuamassa tai peittoa viemässä.128812.jpg