Tänään ilahduttivat paitsi tyttären pitkä kirje ja sateen loppuminen myös paljaat varpaat. Yksi nykyisen työpaikan eduista on siisti mutta muuten vapaa vaatetus, näin sukkahousujen vihaajalle yksi etu lisää.

Pari kuukautta luulin että uusi, lyhyt tukka miellyttää isäntää. Viikolla totesi kuitenkin että tuommoisen kampauksen hänkin osaa leikata, potta päähän ja reunoja myöten. Nyt on sitten vielä lyhyempi, pyysin rikottua sivua ja epäsymmetriaa.
Eläkkeelle pian siirtyvää kampaajaa ensin nauratti, sitten hän ennen saksimista varmisti että olen ihan kunnossa. Kaikinpuolin ihana ihminen, lämmin, suorapuheinen ja aito. Mistä sellaisen uuden löytää?
Illalla isäntä katsoi pitkään ja vain huokaisi. 

Töissä ei huokailtu vaan kuhisi ja mielipiteitä riitti. Pitkäaikainen työntekijä sai lopputilin, osan mielestä täysin syystä, osan tietysti syyttä. Vaan mitä tekee yhteishengelle sekään että jonkun tekemisiä katsotaan jatkuvasti läpi sormien, joustetaan ja sovitellaan, suvaitaan huonoa käytöstä ja jatkuvia töiden laiminlyöntejä. Kai työnantajallakin jotain oikeuksia on, jolleivat palaverit ja sopimukset mitään auta. Olkoonkin että kyseessä oli iäkkäämpi ihminen, monen ystäväkin.
Ehkä tässäkin naisten liiallinen kiltteys haittaa, mieluummin jupistaan selän takana, järjestellään töitä ja yritetään ymmärtää  vaikka pitäisi jo ajoissa ravistella, kysyä ymmärrätkö mihin tämä johtaa tai mitä olet tekemässä.
Paha maku jutusta jäi ehkä siksi että lopputili tuli täytenä yllätyksenä vain hänelle itselleen. Kaapin tyhjennystä ja hätäistä lähtöä tuskin kukaan iloisena seurasi.