Aamulla heräsin yhdeksän jälkeen, varmaan samasta asennosta johon illalla klo 23 nukahdin. Eilispäivä oli pitkä mutta erittäin antoisa. Tärkeintähän ei ole voitto vaan osanotto. Koska heti toiseksi tärkeintä on kuitenkin voitto niin ilolla ilmoitan että kotiin tuli, ja kirkkaasti.

Se on kummallista miten kilpailuhenki herää aina, on sitten laji mikä tahansa. Siinä vaiheessa viimeistään kun pisteet ilmestyivät taululle ja kärkisija alkoi selvitä unohtuivat märät vaatteet. No, ei eilen sentään koko päivää satanut, enimmäkseen kuurojen välillä vain tihuutti. Eikä näissä nykyvarusteissa ihan läpi kastu, melkein vain.

Päivästä tuli nimittäin pitkä, sillä ei se halunnut tämäkään koira leikkiä kesken jättää. Iltapimeällä saatiin viimein pyydystettyä se kyytiin.

Toki täytyy myös tunnustaa että on siitä gps:stä hyötyäkin, eikä se mitenkään vaikea ole edes käyttää. Sitäpaitsi, miten sitä vieraiden miesten nähden edes kehtaisi sanoa ettenhän mie tästä mitään ymmärrä. On vaan tarpeeksi tärkeän ja itsevarman näköinen, kyllä ne tiesivät aina heti missä on pohjoinen ja osasivat karttaa tulkita, kunhan sen esille sai. Auttoi se pimeällä paljon kun näki mihin suuntaan koira juoksi ja miten kovaa, ehdittiin perään ja viimein edellekkin.

Maastoa ja matkaa arvonnan jälkeen manasin mutta olihan se ihan mielenkiintoista tutustua uusiin maisemiin. Ja kyllä meren läheisyys tuuleen toi toisenlaisen säväyksen. Yhtä jäisiäkin kuuluivat tiet olleen joka suunnassa.

Tajusin myös että on noissa miesten huokailussa hiven perääkin, toki sitä mielellään vaihtaa yhden liki kuuskymppisen kahteen kolmikymppiseen. Oli muuten viimeisen päälle mukavat pojat, ja kovakuntoiset.

Täälläkin on toki kiviä metsissä, muttei semmoisia kivikkoja mitä siellä. Vuoroon kiipeiltiin kallioilla ja kivikoissa, vuoroon ylitettiin suo-ojia ja muuten vain märkiä alueita. Onneksi Kontioissa riitti vartta, itsellä loman jäljiltä kuntoa. Alkusyksystä olisikin voinut päivä tehdä tiukkaa, sen verran kovaa usein mentiin.

Että ehkä se noin arkielämässä on kuitenkin sopivampi tuommoinen liki kuuskymppinen.

Eli pokaalit ja ruusut on kumarrettu, kuvaajille hymyilty ja koiran omistaja ainakin lähti ylen tyytyväisenä kotimatkalle.

Matkalle lähden huomenna itsekkin, tyttären luo Tampereelle. Jouluna ollaan molemmat töissä joten teen laatikot jo tänään. Mitähän väliä sen oikeastaan on minä päivänä niistä nauttii. Sekä yhdessäolosta, siitä ennenkaikkea.