Jo aamusta kiitin mielessäni nykyisiä työaikojani, aurinkoinen aamu, vapaapäivä, ei kelloa soimassa. Pitkä lenkki koirien kanssa. Sammaleenvihreä on kauneimpia värejä luonnossa, matkalla monta aurinkoista rinnettä joihin kuvittelin vieväni tyttären aamukahville- vaan johonkin aika katosi.

Naapuri soitti, pojanpoika oli hoidossa.

Siinä me kolme keski-ikäistä naista pöydän ympärillä hartaina, vauvan hymy kuin lahja, onnellisina ettei vierastanut meitä. Ihmeteltiin nykyiset vaatteet ja vaipat, lelut ja istuimet.

Ikää ajattelee vain kun pyydetään rasti oikean ikäryhmän kohdalle, silloin suoraan sanoen hatuttaa. Tai kun näkee valokuvia itsestään, kulkeeko sitä noin naama vinossa? Ja oikeastaan ei kehtaa suoraan enää tuijottaa nuoria ja komeita miehiä, ja nuorella tarkoitan kolmekymppisiä. Eli harvoin.

Koskaan ei niin ole kaduttanut kuin työterveyslääkärin vastaanotolla. Ei ollut nauhuria mukana. Kirjoitellaan kuinka pitäisi huolehtia terveydestään, tarkkailla kaikenlaisia arvoja ja lukemia, tässä iässä.

Voi, sanoi lääkäri,muutaman vuoden Suomessa työskennellyt, "ei me mitään tutki, moni tulee terve, kun me tutki niin lähtee sairas, parempi kun ei tutki mitään, sinulla parempi mieli". Kyllä, varmasti näin. "Voi, sinulla hyvä työ, sinun pomo ei vahdi kun sinä yöllä töissä, oi, minun kateeks käy, sinulla hyvin". Kyllä, näin on. " Ai, sinä ampuu, minä ei vois ampu viaton eläin mut moni paska ihminen minä kyllä vois ampu". Ei, en minä viattomia, vain niitä jotka syö taimikoita tai linnun poikasia. "Joo, sinä voit mennä, kyllä sulla kaikki hyvin". Mutta selkä vaivaa, ei ennen, mutta viikko takaperin jumittui kun yhtä mummoa nostin. "Joo, sano vaan paljo sä tarttet loma, mä kirjotta." No, jos viikon.

Ulkona seisoin pitkään auton vieressä ja mietin oliko käynnistä hyötyä- ja paljonko se maksoi työnantajalle. Voihan se olla että hyvä mieli, parempi olo, joten palautin kiireesti lääkärikirjan kirjastoon.

Nyt hirvikoiraa koirakouluun viemään, oppisi näyttelykäyttäytymistä ja toisten koirien seuraa.

Mäyräkoira kun kävi niin odotti aina kentän keskellä kun toiset kiersivät ja ylittivät kenttää, tuumi ettei turhaa hommaa tee, liittyi mukaan kun toiset tulivat takaisinpäin.

Salaa olin ylpeä, niinkuin pojasta neuvolassa kun piti laittaa palikat erimuotoisista reiistä laatikkoon. Poika nosti kannen ja mätti palikat sinne. Turhaa touhua maailmaan mahtuu.

Metsästyskoirissa viehättää juuri se etteivät ne aivan sokeasti tottele, niillä on omakin tahto ja vietit tallella. Vaan sellainen mies voisi olla metka, "kyllä kultaseni", kuuluisi sohvalta. Mutta mitä sellaisela tekisi?