Aamupäivällä oli erinomainen mustikkakeli, aurinkoinen mutta niin tuulinen ettei ötököistä ollut tietoakaan. Eipä ihmeemmin sienistäkään, yllättävän vähän uusia tatteja tai kanttarelleja oli viikossa putkahtanut pintaan.

Päivän puolipakollinen, eli pieni jähinä isännän kanssa, saatiin kauppaan menosta. Ilmoitin kotimatkalla etten missään tapauksessa lähde kauppaan suoraan metsästä. Tukka kampaamatta, kädet mustikassa, ilman liivejä hikisessä paidassa. Pitäisi varmaan olla vain tyytyväinen että kelpaa toiselle mainiosti sellaisenaan, mutta koskas naiset ovat?

Iltapäivällä ajattelin lähteä metsään uudelleen. Sanomalehti oli täynnä alen viimeisiä ilmoituksia, kahvia juodessa selasin uutisten ohella. Muistin isännän takin vetoketjun, omat reikäiset lenkkihousuni. Jos se nyt vain käsien pesusta ja paidan vaihdosta lähtö olisi kiinni niin kai se onnistuisi, näinkin kaupunkia ja kauppoja inhoavalta. Uimapuvun otin mukaan, narrasin itseäni että siinä ihan uimisen sivussa kierrän parit kaupat.

Matkalla kaupunkiin tsemppasin itseäni, tämä on ihan normaalia touhua, tällaista muutkin harrastavat. Siinä vaiheessa kun edellä autot kiihdyttivät kolme rinnan meinasi kyllä usko loppua. Jotain outoa on liikenteessä tapahtunut, tai sitten olen vain pudonnut täysin kelkasta.

Ennen ihmettelin mistä ne jännittyneessä asennossa vanhoilla tötteröillään ajavat mummot oikein tulevat. No, nyt tiedän. Tämmöisistä aikanaan paljonkin autoilleista, suht. normaaleista ihmisistä. Pojalla oli muutaman vuoden autoni, kilometrin työmatkan selviää muullakin. Äkkiä autottomuuteen tottui, oikeastaan hyvin pärjäisi ilmankin. Auton toki kuvittelen hallitsevani vieläkin, muu liikenne vain ajoittain hirvittää.

Ystävä menneiltä vuosilta soitti. Ajattelin etten vastaa, soitan kotoa takaisin. Sitkeästi yritti, moneen kertaan. Yllättävän naimisiinmenon jälkeen soitot jääneet, joten vastasin viimein.

Tunteet ovat ihmeellinen juttu. Käyn töissä, juttelen ihan normaalisti työkavereiden kanssa. Lasken isännän ystävien kanssa leikkiä, puolihävytöntäkin. Ihan asiallisesti vastailen puhelimeen ja kaupan myyjille. Mutta myötätuntoa, ystävällistä ja lämmintä, sitä en kestä yhtään.

No, tulihan ostoskierros sentään halvaksi. Lähdin kotiin, joenrannan kautta.

752444.jpg Tämän kasvin juurakon tytär toi puutarhamessuilta. Kaivelin jo ruukkua kun luulin sen mädäntyneen, niin kauan kesti taimettua. Viikossa kasvoi pari metriä honteloa vartta, toisessa nupun. Kolmessa viikossa nupusta kehittyi tällainen.