Päivät vilahtavat pentujen kanssa touhutessa, tänään leikattiin kynnet, opetettiin vesikupille. Vanha nukkumapaikka, patja kammarissa patterin kupeessa, ei miellytä enää yhtään, tuvassa keinutuolin alla villamatolla nukuttaa paljon paremmin. Eihän siinä mitään, levitettiinhän sitä ennen olkiakin lattia täyteen, miksei sitten sanomalehteä. Näkee vieras heti ovelta ettei kenkiä kannata turhaan riisua.

Pennuja yritetään opettaa ihmisrakkaiksi, laumassa kun mylläävät niin tulee varmaan alkuun hirveä hätä uudessa kodissa, yksin. Vikkelä kieli niillä on, nuolevat poskesta ja pyrkivät kilpaa syliin. Siinä me iltaisin tuvan lattialla istutaan, pennut ympärillä. Pohditaan millaisiin koteihin päätyvät, miten hoivataan, missä nukutetaan. Onneksi ei kukaan videoi, sentään olevinaan mekin täysjärkisten kirjoissa. 

Mustikkapaikat kiersin, suopoteroissa jokunen, kuivemmilla rinteillä ei mitään. Vanha ajokoira jo nosteli kuonoaan nähdessään metsävaatteet, tietää että kuukauden päästä pääsee mukaan. No, tulihan itikoita ruokittua.

Vettä tuli vain pari milliä, ihmeen hyvältä kasvimaalla silti näyttää. Jos ei kasva punajuuri niin ei kyllä vesiheinäkään.Papu, herne ja kurpitsa kukkivat, palsternakka ja sipulikin kasvavat hyvin. Tilli kelpasi kirvoille, porkkana kempeille, vaan mitäs siitä, naapurin perunan mylläsivät villisiat. Näitä metsän keskellä asumisen iloja, luonto eläimineen lähellä. Toivottavasti harmaa haukullaan pitää possut loitolla, oman maan uudet perunat ovat makoisimmillaan.

Kunnossa näyttää kukkamaakin olevan, voi oikaista selän, hellittää möyrimisen hetkeksi ja pennut sylissä nauttia kesästä. Vaikka harvoin se kuokka työkalulta tuntuu, ainakaan jos silitysrautaan vertaa.