1284728223_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Alle neljä päivää metsäterapiaa koirien kanssa, nyt menossa tavallista pitempi ja raskaampi työjakso.

Suru on kummallista. Juuri kun kuvittelee sen siirtyneen jo muualle hiipiikin alakulo mieleen. Tai ehkei se ole surua ollenkaan, ehkä syksyn hämäryys vain jättää toisella tapaa tilaa ja aikaa ajatuksille ja muistoille.

Töissä taas suru ja raskaammat asiat ovat muuten esillä. Parantumaton sairaus, saattohoito, lähiomaisen kuolema. Ne kuuluvat tämän työn arkeen, ja silti niiden äärellä tulee usein voimaton olo.

On hetkiä jolloin ei ole lohdutukseen sanoja. Ehkä niiden aika onkin vasta myöhemmin, ehkä nyt riittää kun silittää ja nyökkää - ymmärrän miltä sinusta tuntuu.

Loma alkaa reilun viikon päästä. Ajatus tuntuu hyvältä, saa jättää 4 viikoksi tämän kaiken taakseen. Toisaalta, monen vuoden yhteisten öiden jälkeen tuntuu kuin pitäisi valvoa mukana loppuun asti.

Toki viikkoon on mahtunut ilonkin aiheita. Vävy sai vakituisen työpaikan, lähempää kotia ja varmasti työajatkin ovat mukavammat. Hieno juttu!

Töissä on virkistävää seurata miten uudet, nuoremmat hoitajat tuulettavat meidän vanhojen rutiineja ja ajatuksia. Vaikka hyvän työkaverin eläkkeelle lähtö olikin haikea juttu, ja vaikka joskus joutuu vähän toppuuttelemaankin intoa.

Videokameran kuvissa puut ja tiet alkavat viimein asettua aloilleen. Muutamasta pätkästä näkee hyvin kuinka ovela otus jänis on, parissa hirvilehmä vasoinen tuijottaa paheksuvasti pusikossa piileskelevää kuvaajaa.

Tulevan talven ruokavalio on pakastimen ja jääkaapin perusteella papuja, tomaattikeittoa ja suolakurkkuja monessa muodossa, mustikkasoppaa ja karpalokiisseliä. Onneksi säilöntäaika päättyi jo. Ja toivottavasti parin viikon päästä alkava hirvenmetsästyskausi tuo vielä täydennystä.

Sisällöstä viis, tai huolesta kuka kaiken oikein syö, täydet pakastimet ja jääkaapit tuovat mukavan äveriään olon.

Antaa tulla hallaöiden ja pakkasten, meillä on kellari varustettu ja villahousut valmiina.

Häviäisivät hirvikärpäsetkin viimein.