Otsikko ja aihe on ehkä vanhanaikainen, täysin turha kysymys, täysin selvä asia. Sallittuahan on kaikki mitä aikuiselle ihmiselle yleensäkin, isälle ja naapurin tädille. Tuskin tätä nykyiset äidit pohtivat, omista valinnoista ja oikeudesta niihin kai nyt puhutaan.

Mutta kun kissa tuli jo pöydälle nostettua niin jatketaan sitten. Sivuhuomautuksena ainoastaan että äidit puhuttavat omaa ikäluokkaani yleisemminkin, osa pärjää vielä hyvin, osa sairastelee ja dementoituu, monella on huoli äidin jaksamisesta. Eivät uudet ihmissuhteet puhuta vain meidän perheessämme.

Olen jäävi vetämään mitään rajoja, neljän vuoden liki tauottoman imetyksen jälkeen kun kuopus halusikin vettä tissin tilalle saatoin vapaasti jatkaa opiskeluja ja erilaisia töitä, toteuttaa unelmiani.

Mutta "meidän äidille"? Kuva aapisen mummosta, tai siitä omasta, esiliina edessä, kudin kädessä, aina aikaa lapsille, se elää jossain sopukoissa.

On hienoa kun äiti kykenee harrastamaan, menemään, matkustelemaan. Leipoo mustikkapiirakkaa, hieroo hartiat ja kuuntelee murheet. Tanssii helmat hulmuten polkat ja jenkat, sauvakävelee ja seuraa aikaansa.

Mutta saako äiti ottaa viiniä, viskiä, konjakkia? Kantaa kaljaa tai tupakkaa, pelata hedelmäpeliä ja pokeria? Tottakai, mutta eihän meidän äiti sellaista..... Mitä ne kylilläkin puhuvat, että otti kaksi drinkkiä.

Vuosikymmeniä äiti on elänyt yhdenlaista elämää, miksi se nyt haluaa erilaista, erilaisen ihmisen kanssa? Koskas sitten jollei nyt!

Äidille on sallittua valita ystävänsä, ihmissuhteensa ja harrastuksensa, tottakai. Suunnitella ajankäyttönsä, matkansa ja ostoksensa. Muttei sentään pidä olettaa että niistä kaikista ollaan innoissaan tai hyväksytään?

Kun aikoinaan esittelin miesystäväni äidille (joo, niitä on ollut peräti kaksi), toivoin ja jännitinkin sitä miten tulevat toimeen, millaisen kuvan heistä saa, ennen kaikkea muuta toivoin että minun omat valintani hyväksytään, partoineen, karvoineen kaikkineen. En odottanut mitään ihmeellisiä tunteita, sanoja tai tekoja, turhaa näytelmää. Samat hymyt ja kahvit kuin muillekkin vieraille riittivät.

Lapset sanovat etten leiki ton kanssa kun se on tyhmä, en ole ton kaveri kun se ei tajua mitään. Aikuiset tietävät ettei tarvitsekkaan leikkiä, olla kaveria, mutta voi silti käyttäytyä asiallisesti.

Kuulen itse huonosti, ehkä siksi kuvittelen ymmärtäväni. Hoidan vanhoja ihmisiä, ehkä siksi kuvittelen ymmärtäväni ettei heiltä pidä vaatia samaa kuin nuoremmilta.

Ehkä äiti tuntee lapsensa, lahjoitti pari joulua takaperin korillisen pehmoleluja jonka saatekortissa luki "älkää riidelkö". Komentaminen on äidille varmasti sallittua!