Marraskuu on vuoden parhaita kuukausia. Yksi niistä harvoista jolloin ei pidä mitään. Saa vain olla.

Ajatelkaa vaikkapa joulukuuta. Vaikkei tarvitsisi, kuka saattaa täysin välttyä kaikelta joulutohinalta? Entä tammikuu sitten? Silloinhan kadutaan kaikkea. Varsinkin joulua.

Helmikuun hangille olisi ehdittävä, muistettava suojata silmät ja rasvata nenä. Maaliskuussa kevät jo hätyyttelee, huhtikuussa rysähtää suorastaan päälle. Niinkuin huoneissa pyörivät pölyhiukkaset ja peilistä taas vuoden kurttuisempana katsova kalpea naama.

Toukokuussa valmistaudutaan kesään, kesään jona pitäisi ehtiä hengästyttävän paljon. Se kun kiitää aina liian nopeasti ohi. Hädin tuskin ehtii ahtautua uusiin housuihin kun niissä jo palelee.

Elokuu on sadonkorjuun aikaa, syyskuussa nautitaan ruskasta ja yritetään saada irti viimeiset pisarat lämmöstä ja auringosta.

Lokakuussa laskeudutaan koleaan säähän, harmaampiin päiviin, ja kaivellaan kynttilät esiin. Inventoidaan talvivaatteet ja villasukat.

Marraskuussa kukaan ei piittaa onko säärikarvat ajeltu, tukka kampaajan jäljiltä tai vatsa litteä. Pelkkä kuukauden nimi selittää nuupahtaneen työinnon ja unohtuneet harrastukset. Riittää kun jaksaa aamuisin raahautua kahvin keittoon.

Päiväkin on niin lyhyt ettei mitään kannata edes aloittaa.

Mutta onko marraskuu ankean ruma?

332899.jpg

Marraskuun valo on lempeä ja pehmeä. Tai kirkkaudessaan yllättävä.

1006453.jpg

Marraskuu on myös kuoleman kuukausi. Luontoon se kuuluu itsestään selvänä, me ihmiset haluaisimme sen mielummin piilottaa ja unohtaa.

1289043845_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Marraskuussa on lupa sytyttää kynttilät haudoille ja muistella pois menneitä.

Marraskuussa on lupa olla alakuloinen, tuntea haikeutta ja ikävää.

Marraskuussa on lupa ajatella elämän rajallisuutta.

Marraskuussa on aikaa hiljentyä kuuntelemaan.

Lehtien rapinaa jalkojen alla, räntäsadetta ikkunalaudalla.

Jospa marraskuussa olisi myös aikaa pysähtyä katsomaan ympärilleen.

Voi miten paljon elämä onkaan antanut!