Viikonloppu raikkaassa tuulessa, tuiskussa ja pikkupakkasessa, pitkin metsiä mennen, hieno kerrassaan.

Passissa kuuntelee tuulta, metsän rapsahduksia, lintuja, lähestyvien hirvien rytinää, mutta ehtii miettiä omiaankin. Tähän pohdintaan johdattivat sekä Sisko2.n kommentti, tuumi etten paljoa funtsaile tai aikaile, suoraa toimintaa ja tekstiä vain, että AnnaK.n jatko mielipiteelleni , siellä Erkin tienpäällä- osastolla.

Eli jotenkin pohdinnat kiertyivät siihen miksi erotaan, miksei , miksi heti muutetaan yhteen ja miksi aina pitäisi olla joku. Tai miksei mitään näistä.

"Joillekin se vain tahtoo mennä överiksi, niin ettei enää toista osaa ottaakaan ainakaan vakavammin." Se itsenäisyys siis.

Sitähän tässä vuosien myötä on joutunut selittelemään, tosin yhä harvemmin, miksi yhä asumme kuuden kilometrin etäisyydellä toisistamme, ilman sormuksia, yhteistä osoitetta tai tulevaisuuden suunnitelmia. Sentään pian 15 yhteistä vuotta takana.

Alkuun oli lapsien takia selvintä asua erillään, helpointa sopeutua puolin ja toisin. Antaa lapsille varmuus että vaikka koti hävisikin, äiti ei.

Kaksi kotia, kahdet lattiat pestä. Kaksi kotia, toisessa vanhaa lautaa, koirien ja vieraiden mennä ja touhuta, toisessa parkettia ja matot suorassa. Kaksi kotia, toisessa iso rauhallinen pihapiiri, toisessa palvelut vieressä. Kaksi kotia, toisessa yhteinen sänky, toisessa pino kirjoja yöpöydällä, villasukat ja viltti. Miksei pullasta saisi syödä vain rusinoita jos se molemmille käy? Avaimia on helppo teettää tarvittava määrä, hammasharjoja hankkia kaksi.

Ottaako toisen ja yhteisen tulevaisuuden vakavammin vain muuttamalla yhteen? Tarkoittaako erillään asuminen muka sitä että toisen pitää ikään kuin varalla, odottaen samalla itse jotain parempaa?  Miksi se niin olisi? Jos suhde toimii näin molempien mielestä hyvin, miksi vaivata päätään huomisella. Toiseen joko luottaa tai ei, aikuista ihmistä on turha vahtia tai vaatia tilille menoistaan. Riidat on ainakin helpompi välttää, halutessaan, ottaa vain välimatkaa hetkeksi.

 Toiset vain tarvitsevat enemmän tilaa, hiljaisuutta, yksinoloa, omaa rauhaa. Paikan kulkea saappaat tai valkoiset sukat jalassa.

Tottakai jotain menettääkin. Tähän pysähdyin, ei oikeastaan mikään sittenkään muuttuisi. Sen enempää emme sohvalla vierekkäin istuisi tai aamukahvia yhtä aikaa joisi, tämän suorempaan ei asioista ole tarviskaan puhua. 

Ehkä Sisko2 kuitenkin oli oikeassa, mitä muiden mielipiteistä, me asumme näin ja sillä siisti!