Keskiviikkoaamun torkkujen jälkeen vapaat pyörähtivätkin vauhdilla käyntiin. Neljältä soitti ystävätär että eiköhän lähdetä Vermoon, kuudelta käännyimmekin jo kehätielle suuren kaupungin kupeeseen. Jos tästä iästä hyviä puolia etsii niin lähtemiseen ei mene turhaa aikaa, avain ja pankkikortti taskuun, kammata ehtii matkallakin.
Vaikka meneekin mainoksen puolelle niin kerron silti että ilta oli viimeisen päälle lysti. Suuri kiitos siitä kuuluu poliitikko Soinille (tuttu ystävättärelleni valmentajamiehen ansiosta) ja hänen vähintään yhtä puheliaalle ystävälleen. Puhuttiin vähän politiikkaa, vähän yhteiskunnallista asiaa ja ennenkaikkea paljon hevosista. Funtsittiin pelejä ja spekuloitiin juoksunkulkuja.
Olkoon kuka mitä mieltä aatteista ja ajatuksista tahansa mutta siinä on kyllä seuramies viimeisen päälle. Virkistävää kuulla välillä muutakin kuin ööh, mitä, jooh, täh tai oota hetki, tulee just viimeinen erä. Korostan, vain vaihtelun vuoksi. Pitemmän päälle tämä kotoinen tyyli toimii, testatusti.
Ainut pettymys oli ettemme herättäneet minkäänlaista kiinnostusta paparatseissa, eipä näkynyt näitä kännykälläkään kuvaajia missään. Kotimatkalla todettiin että taisi suojella sekä ikä että paksu tuulipuku. Rahat meni, maine säilyi, lystiä oli. Ja erittäin hyvin nukutti reissun päälle.
Ainahan se pitkästä ilosta seuraa itku, niin nytkin. Hirvikoiran poskessa oli paise, siihen tyssäsi näyttelyreissu. Eu-lomakkeita odotti vino pino, hakuopas edellisvuosien tapaan hepreaa suomen sijasta. Isännän huusholli ei itsestään siivoutunut, koirankopeista puhumattakaan.
Perjantaina käytiin taas Esteriä valitsemassa. Ehkä se on joku näistä.
Tänään onkin sitten vietetty laatuaikaa isännän kanssa. Aamusta lähdettiin Loviisaan koiranäyttelyyn, vietiin eläinlääkärin todistus ja päätettiin vilkaista hirvikoiriakin ohimennen.
Ohimennen käsitti tällä kertaa muutaman tunnin tuttujen kanssa tarinointia ja kotimatkalla koukkauksen ajokoiran pentuja katsomaan. Koiramiesten jutut vetävät hyvinkin vertoja Helsingin herroille.
Syksy ja talvi menevät koirien kanssa metsässä, muuten touhutaan tahoillamme isännän kanssa omia hommiamme. Oli oikeastaan ihan lystiä viettää päivä yhdessä. Tutummille tiedoksi, täysin sovussa jopa!
No, minä en ajanut tällä kertaa.
Ennen ihmettelin kuinka muka eläkeläisillä voi aina olla kiire. Voipa hyvinkin, ainakin jos tätä menoa jatkuu. Aamukahvin jälkeen huomaakin että hups, kohta on ilta ja kaikki suunnitellut hommat tekemättä. Kyllä siinä kiire sitten tuleekin.
Toisaalta, iän myötä oppii että huomennakin ehtii, ja ellei, niin ylihuomenna ei enää muistakkaan mikä se muka niin välttämätöntä oli. Pääasia että käy tutkimassa uudet krookukset, laskemassa tulppaanin alut ja nauttii aamukahvit. Ihan rauhassa.
Kommentit