Kesä ja lämmin, sattui jopa vapaapäiville. Olen nauttinut siitä kaikin perinteisin tavoin.

Kanttarellit olivat vasta sormenpään kokoisia, oman maan Rosamundat vähän isompia. Suussa sulavia molemmat, ja viinisuosituksista viis, australialaista lasiin. Oman Zilgan rypäleet kun ovat vielä pikkuruisia.

Söin ulkona, takapihalla, saatuani vastoin yleisiä odotuksia kasattua ihan itse puutarhapöydän. Vain yksi pieni osa jäi yli, vain yksi ruuvi oli kiero ja vain kahta omaa työkalua tarvittiin. Minkä ihmeen takia pakettiin laitetaan ruuvien kanssa yhteensopimaton avain? Ostavatko ihmiset nykyään niin paljon koottavia kalusteita että oletetaan jokaiselta löytyvän jo täyslajitelma avaimia? No, olihan minullakin, jakoavain ja pihdit omasta takaa.

Esterin kanssa käytiin mustikassa. Tuuli sopivasti, ötököistä ei tietoakaan. Horsma ja kanerva kukkivat, kimalaiset pörräsivät. Vain mustikat puuttuivat, mutta kaikkeahan ei voi saada koskaan.

Jäkälä ratisi saappaan alla, ne harvat mustikat joita löysin olivat pieniä ja kuivia. Vesiheinän määrästä päätellen kaikki vesi on valunut kasvimaalle ja jättänyt metsän rinteet kuiviksi. Aika outoa oikeastaan.

Outoa ja hiljaista on tämä kansakin. Kävin mattopyykillä, ensimmäisiä kertoja omalla kylällä. Pakko se on vain sopeutua ajatukseen että matot on pestävä juomavedellä, sillä jonka puutteesta toinen puoli pitäjää kärsii kun vesitornin paineet eivät riitä. Muusta maailmasta puhumattakaan.

Lähellä olisi jokikin, vaan eihän sinne enää mäntysuopaa saa päästää. Oikeastaan kuivalla maalla, varta vasten rakennetulla pesupaikalla, on kevyempikin pestä ja huuhdella matot. Mutta ei siinä vain ole samaa tunnelmaa enää.

Tästä kansasta, niin, mykkiä ollaan. Molempina kertoina paikalla pyörähti toiveikasta porukkaa mattoineen. Sen sijaan että olisivat kysyneet pääseekö kohta tai tulleet joukon jatkoksi nämä vain mulkaisivat pahasti ja kaasuttelivat pois. Yksi nuori nainen sentään rohkeni kantaa matotkin altaiden viereen. Turhaan, sillä pari tomeraa pesijää oli päättänyt vallata kaikki altaat liottaakseen niissä omia mattojaan. Tyttö seisoi siinä hiljaa matot kainalossa, nämä eivät olleet näkevinäänkään. Aikansa siinä seisoi ja lähti sitten.

Ei puhetaitoa voi millään arvostaa tarpeeksi. Tai kykyä ottaa toisetkin huomioon.

Tytär toi kesäkuun lopulla kukkasipuleita työpaikkansa poistolaarista, hyvin ehtivät kukkia.

1760012.jpg

Myös toissa keväänä istutetut ruusut kukkivat, Esterin suureksi iloksi. Nekin maistuvat sille. Tosin tänään tuli todettua että metsävadelmat ovat sen ehdoton ykkösherkku. Oltiin molemmat tyytyväisiä, Esteri lihansyöjänä sai matoiset ja minä ne puhtaat ja pulleat.

1760017.jpg

Lämpöistä loppuviikkoa!