Läheskään jokaisen vuoden alkajaisiksi en tee lupauksia, nyt sattui silmiin niin seisauttava uutinen että on pakko. Luvata siis.
Kanadalaisen tutkimuksen mukaan liiallinen ajatustyö lihottaa. Koska inhoan kaupoissa kiertelyä ja kymmenen vuotta vanhat toppahousut mahtuvat vielä toistaiseksi päälle, niin lupaan , ja lupauksessani aion pysyä, etten moiseen sorru.
Onneksi nykyään työelämä ei sitä edes edellytä, vapaa-ajasta puhumattakaan.

Ja kun kerran alkuun pääsin näissä lupaushommissa niin menköön muutama lisääkin.

Lupaan ehdottomasti, ensi tilassa, käydä ylitsepursuavan reseptilaatikon kimppuun. Turhat pois ja loput järjestykseen.
Oikeastaan netistä löytyy kaikki tarvittava, ja useimmiten keitän kotona vain kahvia. Siihen en tarvitse edes mittalusikkaa.

Seuraavaksi toisen turhan laatikon kimppuun. Häpeä tunnustaa mutta se sisältää lehdistä kerättyjä jumppa- ja venyttelyohjeita. Valehtelematta olen niitä kaikkia kokeillut, ja pinonnut nopeasti takaisin kolmen järkyttyneen ja huolestuneen silmäparin tuijotuksen tähden.
Koirien mielestä hikoilla voi lenkilläkin,  ja täytyy olla tosi kipeä maatessaan ähisten lattialla kun sohvakin on olemassa.
Ja rehellisesti sanoen pelkästään niitä selatessa tulee jo nälkä.
Ehkä sentään pyyhin painoista pölyt pois. Taas kerran.

Papereiden kanssa kun on päästy vauhtiin niin lupaan myös järjestää kaikki kuitit heti oikeaan kansioon. Toisaalta, kun ne lajittelee riittävän harvoin säästyy reittämiseltä, voi mättää roskiin samoin tein.

Hammaslääkärin lupaan myös tilata pikapuoliin. Eihän sitä oikeastaan tarvitse hänelle kertoa miten hammas lohkesi.
Anteeksi tytär, ostan kyllä uusia toffeita kätköösi. Lupaan!

Tähän asti helppoa. Mutta kun pitäisi oikeastaan luvata vielä muutakin.
Toiveikkaana luin parit ennusteet ja horoskoopit tälle vuodelle.  Rahaa ja menestystä työelämään ne kyllä lupasivat, vaan entäs rakkaus ja romantiikka osasto? Siitä täytyy kai itse huolehtia.
Toisaalta, onhan se mennyt tähänkin asti, omalla painollaan.

Sitten se vaikein lupaus. Meistä tuli yhdessä yössä kaupunkilaisia, sitkeästä ja ankarasta vastustuksesta huolimatta.
Aivan yhtä tyhjän kanssa on edes lupaus päivittää vähän tyyliään kaupunkilaisemmaksi, ei onnistu.
Mutta kun pitäisikin luvata että malttaa uskoa ja luottaa että hyvä tästä liitoksesta vielä tulee.
Viis kohonneista maksuista tai pois siirretyistä palveluista, organisaatiosta jossa päätöksenteko kiertää kymmenen pöydän kautta tai unohtuu kokonaan.
Pitäisi luvata, kuten kehoitettu on, että arvostelee vasta kun on valmista.
Sillä kai se joskus on?

Viimeisenä muttei vähäisimpänä se ehdottomasti tärkein lupaus.
Tänäkään vuonna en stressaa itseäni turhalla, en touhuilla enkä ajatuksilla.
Se tulee, mikä tullakseen on, ja menee, minkä mentävä on.
Eletään sitten sen mukaan.