Naiset ja miehet on erilailla rakennettu, mikä toki enimmäkseen onkin iloinen asia. Ajatuksenjuoksu taas, no, ainakin meillä reitit poikkeavat huomattavasti.

Isännän kännykkä on mallia -90 tai vastaava, joka tapauksessa ajalta jolloin näppäimiä pystyi käyttämään nakkisorminenkin, puhelin ei eksynyt taskunpohjalle eikä pienistä kolhuista piitannut. Vaihtoa isäntä on harkinnut pari vuotta sillä puhelut pätkivät usein ja kentät katoilevat sisätiloissa kokonaan. Matopeliä pari huonompaa näppäintä häiritsee ja minä taas lainaan omaani turhan kitsaasti siihen tarkoitukseen.

Meillähän homma hankinnoissa toimii niin että isäntä aikansa huokailee ja vihjailee kunnes ymmärrän yskän ja käyn ostoksilla. Hän ei toki suinkaan inhoa kauppoja, lähes päinvastoin, vaan sitä kauheaa hetkeä jolloin euroista on erottava.

Tähän kännykkäjuttuun en sen sijaan ole lämmennyt, en kuitenkaan löydä mistään yhtä hyvää kuin vanha on ollut, ainakaan hintaan joka ei pahemmin huimaisi. Ja viat sitten, tottakai olisivat minun valintani syytä.

Joten tänään kun puhelin oli aamupäivän reissussa pätkinyt isäntä vaihtoi jälleen kerran sim-korttini omaansa, ajeli lenkit. Vaihtoi jotain ja ajeli taas. Kokeillakseen onko vika kortissa, puhelimessa vai maastossa. Erehdyin kommentoimaan että noiden lenkkien + muutamien edellisten vastaavien bensoilla olisi jo kustannettu uusi, toimiva malli, tai jopa kaksi.

Täysin väärä ja asiaton repliikki, tietysti. Niinkuin sekin huomautus että kaiken vaihtelun ja ajelun jälkeen Nokialaiseni valo palaa nyt koko ajan. Enkö muka itse tietäisi jos se olisi kuluneet 2 vuotta palanut kuten isäntä väitti?

Luovutin, minun konsteillani se ei, uskomatonta kyllä, sammu. Eikä kyllä isännänkään.

Lupaavasti alkanut ja laajentunut sananvaihto keskeytyi hirvimiesten soittoon. Isäntä toimii hätäkeskuksen yhteyshenkilönä, he ilmoittavat hänelle hirvikolareista ja hän huolehtii sitten alueen metsästysseuran paikalle.

Useamman tunnin kolmijalkaista hirveä turhaan jäljitettyään he totesivat tarvitsevansa toisen koiran, eli meidän harmaamme.

Raskaasti huokaisten isäntä lähti. Tähän aikaan vuodesta sakeassa pusikossa ampuminen on vaikeaa, koiraa lämmin ilma väsyttää eikä tätä meidän kyllä saa kaadotta kiinnikään. 

Eli jos niitä punanuttuja iltahämärissä näette ei heti kannata soittaa poliisille, ovat ihan luvallisilla teillä. Ja jos niillä tuntuu olevan kiire on syynä vain se haavoittunut eläin. Vilpittömästä halusta ja hyvästä tarkoituksesta huolimatta homma joskus pitkittyy ja mutkistuu.

Tämä eläin tässä ei onneksi ole haavoittunut vaan Esteri 3kk, nyt virallisestikin Kennelliiton papereita myöten minun. Ne näet viipyivät, kuulemma ruuhkaa toimistolla.

1672570.jpg