Monella on mielikuva hymyilevästä, hiljalleen köpöttelevästä mummosta, siitä millaista on olla vanha. Joskus ottaa sydämestä, joskus vihloo lonkkaa. Toiveita, ajatuksia siitä mitä itse puuhailee kun ikää tulee.

Töissä tuumattiin että kohta päättyvän tosi-tv sarjan tilalle meillä olisi esittää paljon kiinnostavampi formaatti.Takuuvarmaa toimintaa 24 h vuorokaudessa. Tässä esimakua.

Vuoropuhelut toistuvat parin minuutin välein aamusta klo 5 alkaen.

"Hei hoitaja, mis miun välihousut on?" Jos laitetaan aamulla, nuku vielä.

"Hei kuule, tiiät sie onks miul välihousuja?" On, mutta laitetaan vasta kun menet ulos. "No, tehään silleen." 

"Hei kuule, tuus kassoo onks miul välihousuja?" On, laitetaan päälle. "Ehä mie nyt, sit ku meen ulos." No, laitetaan tuolille valmiiksi.

"Hei hoitaja, meinasit sie et täytys laittaa välihousut jalkaan?" Laitetaan ne kaappiin takaisin.

"Hei, tuuppa tänne. Tiiät sie onks kukaa tuonnu miulle välihousuja? Ehä mie muuten mut ko se lääkär sano jot ei piä kylmettää. Mut naisii kans saap kyl vehata. Oot sie kuullu tän laulun? "Tule tule tyttöni aitan taa, mennäänkö lepikkoon vehtaamaan..."

Mummolla on terävä kuulo, muisti vähän pätkii. Toistuu muutaman kerran yön aikana.

"Kuka siel on, onks siel rosmo?" Yöhoitajahan se vain. "Mis mie oon, miten mie oon tänne joutunnu?" Täällähän sie olet asunut jo kohta kuusi vuotta. "Älähän sie viitti vanhaa ihmistä narrata. Kukaa ei ees tiiä mis mie oon." Katsoppa noita ruusuja, tyttäret eilen toi. "Kuka lie tuonnu, mut ei Liisa ainakaa. Mie lähen just kottii." Nyt on keskiyö, jos katsotaan aamulla. "Sie tilaa just pirssi, sano jot Jääske asemalle." Pirssaritkin nukkuu, aamulla sitten. "On tää ja talo, toiseks yöks en kyl jää."

Aamulla mennään toisen hoitajan kanssa auttamaan mummoa ylös. "Paljoks kello on?" Seitsemän. "Ehä mie milloonkaan näin aikasee nouse. Pankaa ov kiinne jot saap nukkua."

Parin minuutin päästä kuuluu "kuka siel on ja mis mie oon?"

Nuorin hoitajista yrittää sitkeästi vaalia terveellisiä ruokailutapoja, vähentää sokeria ainakin. Mummo, 94v., istuu aamupuurolla. "Viekää v.....n  vellinne, tää ei maistu miltään." Jos kuitenkin vähän söisit, ei tarvitsisi tyhjään mahaan lääkkeitä ottaa. Lautanen ja muki lentävät, pappa vastapäätä osaa onneksi ennakoida tilanteen. "Tuo kahvia, kuus palaa sokeria!" Ne ongitaan sukkelasti suuhun. "Tuo kolme palaa lisää!" Hoitaja tuo, samoin jauhetut lääkkeet, kokonaisena ei saa nieltyä. Mummo ottaa ne suuhun, vetää henkeä ja puhaltaa naapurin lautaselle. "Lisää sokeria, nääthän sie ettei täällä ole yhtään!" Pöydästä lähtiessä huitaisee ruokalapulla vieruskaveria. "Painu h....n siitä!".

Huoneessa katsellaan kortit, suihkautetaan hajuvettä ja harjataan harmaat hiukset. Hymy valaisee koko huoneen, kohta tulee Tauno ja mennään seurahuoneelle. Jos kuitenkin huilattaisiin ensin hetki. 

Kun saa hetkeksi pahan mielen, huonon tuulen, kivut ja harmit unohtumaan, toisen nauramaan tai laulamaan, on kuin lahjan saisi. Silloinhan on elämää kun on ääntäkin.

Kylläpä oli taas mukava palata loman jälkeen töihin.