Sitähän tässä, torstaihin asti. Mukavasti nukuttaa kun on vähän viileämmät ilmat,päivisin.

Vaan nämä valoisat kesäyöt eivät ole ollenkaan yökköjen toivelistan kärkipäässä. Jos pappa on tottunut päivän valjetessa nousemaan ja ryhtymään töihin niin mikäs sen rytmin muuttaisi. Kumma talo vaan meillä kun ei ennen kuutta ole kohvista tietoakaan, puhumattakaan että hommiin pääsisi. Eikä ne ole muoritkaan oikein seurallisella tuulella neljän aikoihin, komentavat vaan kammaristaan ulos eivätkä viereen huoli.

Monesti olen miettinyt tätä luonnon järjestystä, jompikumpi pettää, pää tai jalat, harvoin molemmat. Kumman sitä kohdalleen ennemmin ottaisi, jos valitsemaan pääsisi. Nämä nykyiset vanhat pyrkivät töihin, huolehtivat elukoista ja pellolle menosta, soossin hämmentämisestä. Me sitten varmaan vanhoina kiukutellaan kun ei löydy auton avaimia tai kannettavaa, maistuuko mannavellikään illalla.

Aamupäivällä oli harmaalla hirvikoiralla ensimmäinen näyttely. Ensin selostetaan koko kevät miten ei niin ole väliä metsästyskoiralla, kunhan joku tulos tulee että kokeisiin pääsee, vaan annas olla kun kevät etenee.

Koirakoulua ja kehäoppia, turkin puunausta ja linjojen vahtimista. Naapurin vastaavat käydään tutkailemassa," asiantuntijat" arvioivat oman ulkonäköä.

Kummasti se vain kilpailuvietti iskee tässäkin asiassa, kylän komein olisi aika kova sana tarhassa. Onneksi minulle sanottiin jo toisella visiitillä että tähän taloon tarvitaan nainen käyttöön eikä koristeeksi. Selvää säästöähän se heti tiesi, sai jättää puuterit pölyttymään.

Hyvät arvostelut koira sai, serttiä ei, oli niin omituinen maku tuomarilla, pieniä rimpuloita suosi. Vaan eipä hätää, tästähän näyttelykesä vasta pyörähti käyntiin. Ja lukihan paperissa että luonne oikea, sehän se tärkeintä.