REUTERS/CLARO CORTES IV / HS.fi

Tämmöisen kuvan lykkäsi Tiivi haasteeksi.
1135233108894.jpeg

8.1. - Sianlihan torimyyjä lepotauolla työnsä lomassa Pekingissä.

Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin tämän viikon haaste herättää lukuisia kysymyksiä.

Onko tänään aiheena matkailu? Siitä ei ihmeitä irtoa. Lyhyeksi jääneestä häämatkasta olen jo kertonut, Norjan vuonoilla kiipeily ja kalastus vaatisi kuvia tueksi. Miten kukaan muuten uskoisi miten jyrkkiä rantoja laskeuduttiin ravustamaan, miten isoja ravut olivat ja että pitelin kädessä ihan eläviä sellaisia. Tai kuinka painava kuva virveliin pantiin, miten pitkään kesti ennenkuin se oli pohjassa, ja entäs kalojen koot sitten? Ja ne tunturit, huipulle kapuamiseenkin kului puoli päivää. Ei, ei tässä varmaan matkailusta ole kyse.

Työpaikalla nukkuminen sitten? Kuka semmoista kehtaa tunnustaa, tiedä ketkä kaikki blogia lukevat. Jaa,aikoinaan paimenessa nukahdin. Sähköpaimenen langat oli peräpellolle viritetty vain näön vuoksi, minun piti istua päivät vahtina. Päätin sinä kesänä opetella englantia, kyllähän 11v jo kielitaitoa tarvitsee. No, nukahdin kirjan ääreen. Oli niin hikinen ja rankka urakka saada lehmät takaisin kotipellolle että oppikouluun mennessäni valitsin heti pitkän saksan. Ei, ei tässä varmaan nukkumisesta ole kyse.

Ulkomainen elintarvikehygienia? Ei kai tuossa mikään tavallinen kesätori ole, pakastimet ja kaikki. Eikä siellä taideta muutenkaan välittää kaikista Eu-säädöksistä ja pykälistä. Taitaa olla siksi paljon nälkäisiä etteivät ehdi semmoisiin paneutua. Ei, ei tässä kyllä siitäkään voi olla kyse.

Nostalgia? Siitäkö tässä on kyse? Oi aikoja jolloin siassakin oli kunnolla läskiä, oli se sentään tukusaa kun läskisoosia ja pottua söi. Ei tarvittu sinisiä pillereitä eikä punaisia pitsejä. Oi aikoja kun lapset söivät mitä eteen laittoi, tytötkin. Ei oltu vegaaneja eikä pyöritelty soijapullia, lioteltu kikherneitä tai idätetty mailasta. Possua rapsuteltiin korvan takaa sen kohtaloa itkemättä. Liha oli lihan näköistä eikä outoa mössöä oudon värisessä soosissa. Tuosta kun kasan ostaisi kotiin niin kuinka moni sille edes osaisi mitään tehdä?

Niinkuin isäntä aina sanoo, ne on nämä nykyakat, on ne. Toista se oli ennen, silloin Rouheelassa. Suolattiin sikaa tiinuun ja keitettiin päästä tytinää.

Jos tässä onkin siitä kyse? Miten mukavaa onkaan olla näitä nykyakkoja joiden ei tarvitse sianpäitä kapsutella eikä tiinusta lihaa onkia, ei uupua työnsä äärelle eikä maailmalle mennäkseen tarvitse muuta kuin nettinsä aukaista.

 

(tuli aika pienellä kirjainkoolla mutta onhan kuva sentään värillinen!)