Kautta maailman sivu on vitsailtu hirmuisista anopeista. Neuvottu miten niitä onnistuu karttelemaan tai pääsee hyvässä lykyssä kokonaan eroon. Vähän Römppäisen tyyliin, eli tarjoaa helikopterilennätystä matalalentona tai öljyää rantakivet.
Ne puuttuvat joka hommaan, niille ei kelpaa mikään, ne änkeävät kyläänkin milloin sattuu.
Nyt olen sitten itsekkin anoppi - karmea sana kun oikein ajattelee.

Kylään mennessä sisko valmentaa ja ohjeistaa koko menomatkan. Kaikki ohjeet alkavat sanoin älä sitten.
Seuraavaksi tulee että istut alas vaan etkä touhua yhtään. Minäkö?

Parkkipaikalla päätän pyhästi muistaa kaikki siskon neuvot ja tyttären varoitukset. Mutta kun ne asuvat toisessa kerroksessa!
Sitäpaitsi, jos itse haluan tutkailla tyttären kuulumisia ja vointia niin kuka muu kuin vävy pissittää koiran ja vie roskapussin?

Kyllä, tiedän myös etteivät kaikkien äidit työkseen puhu huonokuuloisten dementikkojen kanssa tai joudu toistamaan asioita moneen kertaan. Mutta kai se on ymmärrettävää että joskus puhetapa jää päälle?

Vävy istuu tietokoneen äärellä, jotain mesetyksen tapaista meneillään. Vilkaisen vain pikkuisen blogistanian kuulumisia siinä välissä.
Miten joku keskustelu saattaa kadota avaruuteen kun jatkuvasti kuitenkin varoitetaan että kaikki kirjoitettu löytyy ja säilyy, senkun googlettaa vain.
Sitäpaitsi, jos jotakuta Ollia nyt oikein v......aa niin kai se voi soittaakin?
Siis en toki lukenut, sattui vain näkökenttään tämmöinen ilmaus.

Vävy ei lannistu vaan istuu koneen ääreen uudelleen.Vaikeannäköisiä kaavioita ja viivastoja, työpiirustuksia tekeillä.
Kysyn että ymmärrätkö ihan tosissaan noista jotain? "Tottakai, sehän kuuluu työhöni."
Ei varmaan ymmärtänyt että tarkoitin kommentin arvostavaksi koska menee ja pissittää koiran uudestaan.

Kauppareissulla tytär sanoo hyvin topakasti että vävyä ei saa yhtään komennella, se on ehdottomasti kiellettyä.
Sen homman hän haluaa hoitaa ihan itse.

Koetan muistaa, vielä huomennakin. Se tulee nääs taksimatka Tampereelta  kotiin turhan kalliiksi.