Semmoisella laululla aloitettiin yhden mummon kanssa aamutouhut kuudelta. Silloin kun kaikki lähtee menemään väärällä jalalla eikä mikään miellytä laukaisee usein tilanteen laulu. Seiskan laulajanakin muistan sentään sanat, muulla niin väliäkään. Mitä hassumpi veisu, sen parempi, suvivirsi vetäistiin päälle ja aamurauha oli taattu.

Pimenevät illat ja aamut auttavat yökköä pitkälle, mutteivat aina riitä nekään. Tänä iltana on kai pakattava yöpaita ja otsalamppu mukaan, viime yönä puoli neljältä käytiin papan kanssa vääntöä vuorokauden ajasta. Miten voi muka olla yö kun toinenkin täysissä pukeissa? Mikä yöhoitaja, ei meillä sellaisia ole ennenkään asunut? Eikä sitäpaitsi yöllä valoja polteta, turhaa tuhlausta.

Joku viisas väittää ettei dementikon harhoihin saa lähteä mukaan, mutta miksi kinata jos toinen on ihan varma että lehmät odottavat lypsyä tai sisko ambulanssia? Huolehtiminen ja hätäily loppuu heti kun lupaa pistää maidot meijeriin ja huolehtia lanssin pihaan, mene sinä vain nukkumaan vielä.

Ja koska vauhti tarttuu huuteli kolmas mummo apua, selkä krampissa ja vessaan päästävä, ylösnousu ei onnistu millään. Lupasin soittaa kiireesti ambulanssin jolloin ihmeparantuminen tapahtui, ainoastaan toinen käsi oli pois pelistä joten rollan käyttö ei tullut mitenkään kyseeseen. Lupasin hälyttää naapuritalosta apua, ja katso, käsi toimi taas.

Miten näistä voisi olla tykkäämättä? Taidan sittenkin vain lainata jonkun aamutakkia, kylmä yö taas tulossa.

Zinniat ja osa samettiruusuista paleltui, petuniat ja asterit onneksi selvisivät.

189493.jpg