Sateet jäivät niin vähäisiksi että kylväminen onnistui hyvin. Viime vuonna palsternakka ei itänyt ollenkaan, tänä vuonna uusi yritys, on mustatorvisienigratiinilla herkkua.

Olen aina ihaillut niitä jotka osaavat kylvää suoriin riveihin, tasaisiin penkkeihin, toisten sipulitkin kasvavat ojennuksessa. Silti istutan joka vuosi sipulit etualalle, voisihan ne rivit piilottaa luikertelemaan vaikka auringonkukkien taa. Pientä kapinaa vai suurpiirteistä luonnetta, tiedä häntä.

Käet kukkuivat kilpaa lähimetsässä, mietin miten outoja eläimiä me arvostamme.

Käkeä kuunnellaan hartaasti vaikka se munii toisten pesiin ja hoidattaa jälkikasvunsa vierailla. Pöllö on viisas eläin, olkoonkin että torkkuu päivät ja vaanii yöt. Leijona on uljas eläin, vaikka makaa päivät ja antaa naaraan huolehtia ruuan hankinnasta ja pentujen hoidosta. Minkki on kirkassilmäinen upea eläin joka kaipaa vapauteen, sen saadessaan on täysi peto.

Aasia ja muulia pilkataan tyhmiksi, nehän  tekevätkin raskaita ja pitkäveteisiä hommia, raahaavat tavaroita paikasta toiseen.

Minkähänlaisia eläinsatuja luin aikoinaan lapsille? Muistan vain Pessin ja Illusian jota iltaisin vierekkäin luettiin, ei ollut eläinsatu mutta kirjan tunnelma oli vahva.

Näistä ajatuksista tuli poika mieleen, muinoin hätyyttelin pelikoneen äärestä raittiiseen ilmaan etteivät aivot härskiinny. Poika kääntyi, katsoi pitkään ja totesi että jos ulkoilmasta tulee noin tuoreita juttuja kuin teiltä metsästä tultua niin ei kiitos. Ehkä tässä on sama juttu, vaan valmistuuhan poikakin ensi vuonna ammattiin jossa ollaan suurin osa viikosta ulkona.