Toisina päivinä ne reilut neljä tuntia valveilla ennen yövuoroon lähtöä riittävät vaikka mihin, toisina iltoina tuntuu että hätää ehtii herätä ja koirat lenkittää. Toisina päivinä tuntuu kuin rämpisi suossa, toisina kaikki sujuu kuin leikiten.

Eilen heräsin talon ruohonleikkurin ääneen, sopivaan aikaan, sopivasti nukkuneena, neljältä. Kahvin tippuessa ajoin omat nurmikot, naapurin pappa piti mielellään taukoa. Kiitos punaisen minimekon, ja pienen pihan.

Maalla kiersin kastelukannun kanssa kasvihuoneen ja istutukset, sade ei onneksi ollut kukkia pahemmin kurittanut. Isännän kanssa seurustelukin tuli siinä ohessa hoidettua, liekö jälleen sen minin ansiota että malttoi kulkea perässä ja kuunnella.

Mustikkametsässä oli sopivan lämmintä ja tuulista, ei kiusaa ötököistä ja hyvä paikka löytyi heti.

Yksikään koira ei karannut lenkille lähtiessä, metsäpolkua reunusti kukkameri.

Kiireettä ehdin syödä, tyhjentää pyykki- ja tiskikoneet.

Laiska töitään luettelee sanottiin ennen, mutta miten ne samat tunnit useimmiten hujahtavat niin ettei perään ehdi? Täytynee huomenna, viimeisen yövuoron jälkeen, istua takapihalla oikein ajan kanssa ja pohtia asiaa.

 Tänään ihailin samettiruusujen vahvoja värejä. Omat taimet kukkivat myöhemmin, mutta sitä pitempään.

747116.jpg

747112.jpg

748814.jpg

748810.jpg