Yksi pakollisista kaupunkireissusta taas heitetty, tällä kertaa isännän auto täytyi katsastuttaa. Näiden 15 yhteisen vuoden aikana ei vieläkään ole selvinnyt miksi se kuuluu perinteisiin naisten töihin. Liekö joskus aikoinaan tullut Ladojen kanssa traumoja vai mikä lie, mutta niin vain olen autoihin leimat aina hakenut.

Mikäpä siinä, sama mukava vanhempi herrahan siellä on alustoja koputellut yhtä kauan kuin olen leimoja tarvinnut. Kommunikointi sujuu, hän kykenee jopa selvittämään viat ja korjaustarpeet niin että ymmärrän. Joskus  muistan vielä kotonakin mikä sen tiivisteen tai nivelen nimi oli.

Tänään isäntä lähti mukaan, asioita kaupungissa hänelläkin. Koiran kanssa ehti kiertää pihan varmaan parikymmentä kertaa, niin kovasti näytti hermostuttavan. Mäyris on viikon vahtinut minua herkeämättä, ei puhettakaan että olisi nyt kotiin jäänyt.

Erilaisia nähtävästi ollaan, me ihmiset. Kuka jännittää tai hermoilee mitäkin. Tai ehkä mahdolliset remonttikulut vain alkavat huimata. Osaan kai sitten niin vakuuttavasti selvittää että siellä oli vain ihan pikkuisen  sitä ja tätä joten ne kuulee mieluummin minulta kuin haalaripukuiselta.

Samalla reissulla hain taimimyymälästä pari säkkiä kylvömultaa. Aika kurjaa ettei sitäkään enää saa täältä kotikirkonkylästä, eikä ilman autoa. Kylvöhommat alkavat tomaateilla heti kun multa lämpenee, yövuorot tänä iltana kun flunssakin tuntuu helpottavan.

Hyvää maaliskuun alkua ja kevättä kaikille!