Mustikoiden ja lehden lisäksi tällä viikolla on etsitty koiraa. Meillähän on tapana viettää illat täällä sivistysasunnolla (isännän keksimä nimi) ja lähteä sitten yöksi maalle- aamukahvin jälkeen pääsee suoraan hommiin.

Isäntä katseli lentopalloa joten vasta yhdentoista maissa ruvettiin lähtöä puuhaamaan. Yksi mäyris puuttui, eikä sitä löytynyt vaikka tutkittiin huusholli vaatehuoneesta saunaan läpi. Portti oli paikallaan, kummallakaan ei mitään havaintoa karkuhetkestä, tai tavasta, saati sitten ajasta.

Eipä siinä auttanut muu kuin hypätä autoon ja liittyä kirkonkylää kiertävään nuorisoon. Ensin pomppi vastaan jänis, sitten perässä vilahti koira. Kolme kertaa nähtiin jänis, pari kertaa olin jo saada karkulaisen kiinnikin ennenkuin se taas syöksyi pensasaidan läpi seuraavaan pihaan.

Yksi nuoripari seurasi touhua vähän sen näköisenä että kaikkien sitä annetaankin pitää koiria, pari naapuria kertoi jo vähän ihmetelleensä mitä porukkaa tiellä juoksentelee edestakaisin keskellä yötä.

Saattaapa olla että täytyy harkita muuttoa vieläkin syrjemmälle. Tai ainakin hyvin aidattua tonttia. Lastenvahdiksi ei varmaan kukaan meitä enää kysykkään.

Muuten tällä viikolla olen vain kannellut kastelukannua ja mustikkaämpäriä, etsinyt oikeita kansia pakasterasioihin ja ihmetellen ihaillut millainen taika pienissä siemenissä ja mukuloissa piileekään.

Karjalanneito onkin ihan helppo kasvattaa itse! Ainakin jos vertaa mäyräkoiraan.

Tällä viikolla olen ajatellut että näin vannoutuneen syksyihmisenkin mielestä kesä on oikeastaan aika ihanaa aikaa. Ja jollen olisi täysin epäromanttinen luonne kuvittelisin jopa isännän laulamille hempeille sävelmille syvempääkin merkitystä.

Yöllä näin unta että sisareni toi vessasta pojan hammasharjan ja mukin, heitti ne roskikseen ja sanoi "no nyt voit aloittaa muuton".

Ehkä olinkin vain muutamaa hiljaista metsäpäivää vailla, ehkä metsän rauha on paikka jossa vastaukset löytyvät.

Kevyempi mieli ainakin.