Kummipojan sunnuntaiset ylioppilasjuhlat toivat monenlaisia muistoja ja tunteita mieleen. Yövuoron jälkeen mietin etten edes yritä koululle, nukkua ei kuitenkaan ehtisi eikä kyynelistä takuulla tulisi loppua.

Pikapikaa pistäydyin isännällä, oli tarkoitus vain nopeasti säätää kylvökone viimeisiä heinän kylvöjä varten. Ei siitä sen enempää, pikainen, pieni homma kun voi tosiaan olla meille aivan mitä tahansa. Samoin kommunikointi aikatauluista.

Juhlapaikalla, ulkona terassilla, oli jo paljon sukua, kummipojan isän puolelta lähinnä. Siskoa täytyy ihailla, niin hyvin on saanut eronkin jälkeen välit heihin säilymään. Tai niinkuin entinen anoppinsa kerran totesi, lapsiahan tässä on aina tärkeintä ajatella ja muistaa.

Me nousimme siskon kanssa autosta ja halasimme kummipoikaa. Rapulta kuului suureen ääneen "no mutta missäs teidän pojat on?". 

En yleensä jää koskaan sanattomaksi, enkä välitä mitä ihmiset sanovat. Pojan kuoleman jälkeen olen ajatellut ettei sen niin väliä miten ihmiset suhtautuvat tai mitä kommentoivat, kai kaikki kuitenkin omalla laillaan hyvää tarkoittavat.

Nyt ajattelin kääntyä takaisin. Ihan hetken vain. Hiljaista tuli pihallekkin kunnes sain käännettyä kysymyksen huumorin puolelle.

Sisko3 tarjosi pari ylimääräistä maljaa, näki kai nenän väristä että ne tulisivat tarpeeseen. Ne olivat lopulta oikein mukavat juhlat. Meidän sukumme ei tosiaan ole turhan tosikkoa sakkia.

Tänään Esteri kävi ensimmäiset koiranäyttelynsä. Käytös ehdottomasti 10, lopputuloskin isännästä niin ällistyttävä että kännykkää on täytynyt välillä ladata tutuille koiramiehille soitellessa. Minähän olen toki aina tiennyt että Esteri on hieno koira!

Kotona Esteri halusi käydä tutkimassa pihalla mikä on niin kiinnostavaa että lenkkeilyn sijasta olen vain möyrinyt siellä. No, muutama syötävä kukka sieltä löytyikin.

Varjossa oli tänään +28. Kuvasin vielä viimeiset tulppaanit, näillä keleillä ne eivät enää kauaa kuki.

Meillä on isännän kanssa neljä päivää aikaa harkita osallistummeko yhteen tietokilpailuun. Ihan huumorimielellä täytin talvella seuran puolesta lomakkeen sillä osallistujien kesken arvottiin muutama hyvä palkinto.

Ei tullut palkintoa, tuli kutsu. Nyt isäntä miettii kehtaisiko lähteä, minä puolestani että jos kehtaisi niin miten loppukesä sitten sujuu. Sillä kaksi äärettömän kilpailuhenkistä samassa joukkueessa ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia. Siinä muistetaan takuulla toisen töppäilyt ja väärät vastaukset kauan. 

Kokemusta nimittäin on.

Sillä lipsahtaahan sitä. Yhdeltä ja toiselta, harkitsematta.

Aurinkoista kesäkuun vaihdetta ja leppoisaa alkuviikkoa!