Vanhan sananlaskun mukaan pieni lapsi tuo mukanaan pienet murheet, iso lapsi isot surut. Äitiyden iloista ja onnesta sanailtiin vähemmän, ehkä se monesti enemmän työltä ja raskaalta tuntuikin. Huoli huomisesta ja huomisen leivästä ainakin painoi montaa äitiä.

Yhdellä laillahan äitiys onkin kulkemista valoista varjoihin. Suuresta onnesta se liukuu epävarmuuden, väsymyksen, neuvottomuuden ja joskus hädän ja surunkin puolelle. 

 

Kunnes pilvet taas väistyvät ja kaikki on jälleen kirkkaampaa ja selkeämpää. On vain puhdas ilo - lapset, ne lahjoista rakkaimmat.

Joskus äitiyden polulle tuntuu kaatuvan ylikäymättömiä esteitä. Ei minusta ollutkaan tähän, ei kulkemaan rinnalla niinkuin äidin kuuluu. Ei ottamaan kädestä ja saattamaan yli pahan paikan, eikä silloin kun lapsi sitä eniten olisi tarvinnut.

Muistot ja kuvat vuosien varrelta eivät aina ole kauniita, eivät sellaisia joita tahtoi lapsilleen jättää.

Ja silti ne kirkkaimmin ja kipeimmin itse muistaa.

Niinkuin senkin miten juuri lapset ovat saaneet tämän kaiken tuntumaan niin kovin rikkaalta elämältä. 

Olen säilyttänyt tämän vanhan äitienpäiväkortin huolella. Sen otsikko kuuluu: Laulu jonka vain minä osaan laulaa oikein.

"Meidän äitimme on maailman paras äiti. Hän antaa minun/meidän pitää montaa jyrsijää, valvoa oikein mukavasti, nukkua "vielä minuutin", kirjoittaa sähkökirjoituskoneella vähän yli yhdeksän illalla.

Hän ostaa minulle/meille taskareita ja Roope-setiä, kaupasta karkkia, kaikenlaisia herkkuja joita en nyt jaksa luetella, ja kallista kurkkua kanssa."

Viis nuoteista, sävelkorvasta tai säestyksestä, tämähän oli ja onkin meidän ikioma kappaleemme!

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Ja myös kiitokset kaikille teille tädeille ja kummeille jotka yhdessä näitä äitiyden iloja ja suruja olette olleet jakamassa.