Tällä vapaaviikolla olen miettinyt miten osaisin näiden parin kuluneen vuoden kokemusten jälkeen auttaa tai neuvoa nähdessäni kuinka vaikeaa aikuistuminen ja oman paikan hakeminen saattaa olla. Vai olisiko parempi olla puuttumatta, koettaa taustalta vain tukea parhaansa mukaan? 

"Uupumus ja masennus seuraavat vallitsevien vaatimusten ja oman täydellistä suoriutumista vaativan minäkuvan välisestä ristiriidasta." Näin kirjoitti Hesarissa sosiologi Selkälä Rovaniemeltä.

Miten kertoa nuorelle ettei kenenkään tarvitse olla täydellinen, sen oppimiseen kun meni itseltänikin niin pitkään?

Ja paraskin neuvomaan ja sanomaan, totesin taas tänään kun isännän kanssa rassasimme ketjuja traktoreihin. Joskus hommat sujuvat kuin leikiten, joskus kaikki takkuaa eikä mikään ohjeistus tai opastus mene perille. Tai työkalu pysy kädessä, mutteri käänny oikeaan suuntaan.

No, saatiin ne päälle sentään vaikka isännän kädet eivät edelleenkään ole kunnossa. Lääkäriin? Eihän toki, ei sitten millään. Kun ei kerran viimeiksikään osannut auttaa.

Muuten täällä on seurattu jännityksellä miten kanavan kanssa käy, kovin paljoa ei veden pinnan enää auttaisi nousta.

Itsenäisyyspäivä menee taas perinteisesti koiran kanssa kokeissa. Kävimme Esterin kanssa jo valmiiksi tutkimassa mistä löytyy hirviä.

Löytyi ainakin palanen ihan sinistä taivasta.

Hyvää itsenäisyyspäivää ja viikonloppua kaikille!