Madon nappaa ja aamuvirkku talon pystyssä pitää. En kyllä ymmärrä miksi sen pitäisi aina olla minä. Ei kai kukaan tosissaan voi nukkua jos joku järsii sängyn jalkaa korvan juuressa tai nuolee naamaa halutessaan ulos ja seuraa? Olkoonkin kello vasta viisi.

Eli Esteri on paitsi aamuvirkku myös erittäin puuhakas yksilö. Kuvaaminen on vaikeaa, sillä on vain kaksi vaihdetta, täydessä unessa tai vauhti päällä.

Sipulikukat ovatkin jo oikeastaan kukkineet, kasvimaalle tulosta käytiin sitten enemmän vääntöä. Isännän mielestä Esteri saa juoksennella missä haluaa, minun ei. Varsinkaan siinä vaiheessa kun yritän istuttaa sipuleita. Annoin hyvin selväsanaista noottia että tässä katsotaan nyt kuinka paljon isäntä arvostaa minun puutarhaani, aita kun kuulemma on täysin pois laskuista.

Saas nähdä.

Peruna on maassa, loput viljat lastattu rekan kyytiin, multakuorma kohta levitetty, kasvimaa kunnossa. Tai siis oli kun viimeiksi kävin, tultiin tänne kirkolle vanhan mäyriksen kanssa huilimaan. Se on huomannut että Esteristä ei enää eroon pääse joten sitä on vain paras yrittää sietää. On se myös ottanut pennusta muutakin oppia, karkasi aamulla lehteä hakiessani.

Ikinä ennen se ei ole lähtenyt naapurin kissatarhaa pitemmälle täällä kylillä, nyt heitti pari kierrosta naapureiden iloksi pihalla ja paineli sitten täyttä vauhtia menemään.

Eli jos joku sattui näkemään naisen tukka pystyssä lyhyessä yöpaidassa huutelemassa puolihävyttömiä (sillä mäyriksellä on semmoinen kutsumanimi) se olin vain minä. Koirakin onneksi löytyi lähimetsästä rusakon jäljiltä.

Taidetaan lähteä maalle takaisin.