Yöllä muistin entisen naapurin, "Mäkisen sedän". Tuli mieleen kun kerroin mäyräkoirasta joka nakertelee kaikkea nahkaista vaikkei muuten teekkään mitään pahaa.

Sedäksi kaikki kutsuivat tätä noin kuusikymppistä miestä, iso lempeä mies, olisiko ollut viisivuotiaan tasolla henkisesti. Asui kolmisin vanhojen sisartensa kanssa vanhassa maalaistalossa.

Setä lähti aikaisin aamusta liikkeelle, veti lapikkaat jalkaan ja nahkatakin päälle. Monesti istui jo kahvia odottamassa kun talon väki heräsi, ei silloin ovia lukittu. Istui kaikki talosta löytämänsä nahkavaatteet sylissä, silitteli niitä ja nauroi ihastuneena nahan narinalle. Ja jos talossa sattui olemaan nahkasohva niin siinä saattoi vierähtää useampikin tunti.

Setä kiersi pitkät lenkit, jos ei jossain tunnettu niin aika pian hoksattiin mistä oli kyse. Harvasta talosta ulos komennettiin, pilkattu ei varmaan missään, niin vilpitöntä oli ilo ja riemu kun jotain löytyi, vaikka sitten vintiltä.

Setä kuoli onneksi ennenkuin ovet alettiin lukita ja vierasta kurkistaa vain varovasti oven raosta.

Kulkusällit muistin myös, kesäisin kiertelivät taloissa, muutaman päivän tekivät ruokapalkalla töitä, sitten taas viina tai muu vei eteenpäin.

Yksi asusteli vintillä pitempäänkin, poikkesi muutaman vuoden ajan säännöllisesti. Soitti sahaa, kelpasi koulun juhliinkin soittamaan. Opetti meille lapsille miten tulitikkuja varovasti nostetaan keosta, taisipa viihdyttää muutenkin.

Sosiaalihuolto korjasi kulkusällit onneksi ennenkuin ruvettiin puhumaan namusedistä ja harmaasta taloudesta.

Onneksi ja onneksi, olisi mukava luottaa  ihmisiin niinkuin ennen, vaan kukapa enää kotiinsa laskisi, eihän sitä nyt ehtisi edes paria tuntia vahtia saati kahvia keitellä, vieraalle.

Joko maailma on raaistunut tai sitten ennen oltiin vain onnellisen tietämättömiä vaaroista.

Vaan nyt loppui työviikko, mainiot kelit pyykinpesuun ja pusikon raivaamiseen, ei kun menoksi vaan.