"Jokos rouva joutaa mettästä pois? Eiköhän se 4 tunnin reeni riitä näin alkusyksystä koirallekkii. Sait sie ämpärin täytee?"

No en ihan. Mut ei ollu kyllä tarkotuskaan, meinasin vaan vähän karvarouskuja kerätä. Siinä Perämäen kupeessa sattu olemaan vaan niin hyviä kanttarelleja että otin vaikka vannoinkin etten nouki enää yhtäkään. Tuu vaan hakemaan, syömäänhän tästä on lähettävä.

"Oishan tuohon vielä jokunen mahtunu, mut lähetään nyt kun koirakin on kiinni."

Kato, kanttarelleja ihan tien laidassa.

"Äkkiä sie ne haet, myö ootetaan autossa."

No niin, kourallinen löyty. Muutes, tuossakin oli.

"Missä? Juu ja kato, tuollakin on. Hae sie ne mitä näit, mie katon tän puolen. On niitä muuallakin kuin täs kuusen alla, äkkiä tää rinne on käyty."

Ämpäriin ei mahu enää yhtään, onneks siul oli oma takapaksis.

"Laskit sie sen koiran autost pois?"

No laskin, ja ajoin samal tien sivuun. Sattuu viel joku tulemaa niin mahtuu ohikin.

"No sittehän myö käyvää nuolukiven ympäryskin kattomas, sielhän on aina ollu kanttarelleja."

Käydään vaan. Mie haen ittellekkin uuen ämpärin, kerkeen mie ne kurkut kerätä joku toinenkin päivä."

"Kuulet sie, nyt se löys hirvet!"

Kuulen.

"Ei sitä nyt voi heti kuttuu takasin. Keretää kiertää isomäkikin, ja se yks kuusikko ja..."

Niin keretäänkin. Kyl mie nää saan viel johonkin mahtumaa.