Töissä oli melkoisen vauhdikas jakso, vapaapäivät vietin nukkuen ja ulkoillen. Kuten tavallista, joten mitäpä niistäkään sen kummempaa.

Yhtenä päivänä hätyyteltiin isommalla porukalla rusakoita, toisena laskettiin hirviä. Molempia sortteja löytyi aika paljon.

Tämä pitkäkorva tulee iltaisin, juuri ennen pimeää, lintulaudan alle tutkimaan löytyisikö syötävää. On tainnut pistellä jo kaikki vähänkin maittavammat pensaat matalaksi, puutarhan poluista päätellen.

Jos mummoilla on töissä ollut öisin tavallista enemmän virtaa, on nouseva kuu villinnyt pupujakin.

Katon harjalta on varmaan mukava kurkistella kuuta. Ja seuraavaa ruokapaikkaa.

Tai sitten siellä on muuten vain mukava hypellä.

Hiihtäminen on ainakin mukavaa, ja hirvikoirien lenkittäminen. Nyt on niin paljon lunta että nekin malttavat pysyä tiellä, normaalisti penkan puolella on paljon mielenkiintoisempaa tutkittavaa.

Ei tässä kuvassa ole mitään ihmeellistä, ihan vain siltä varalta ettei jossain olisi lunta. Ja aurinkoa.

Kuvasin, kun tuntui että tällä viikolla kaikki muutkin näillä kulmilla tekevät niin. Tosin paljon hienommilla vehkeillä, ja paljon totisemmin ilmein.

Täällä on nimittäin nähty joku superharvinainen tiitiäinen, semmoinen jota tullaan ihailemaan matkojenkin päästä. Valitettavasti se ei näyttäydy tämän pihan lintulaudalla - aamuisin verhoja availlessa täytyy nyt olla varovainen ettei päädy johonkin huuhkajasarjaan.

Koira- ja metsästysporukoissa luonnossa liikkuminen on iloista ja rentoa, lintujen bongailu vaikuttaa paljon vakavammalta touhulta. Vai onko se vain niin kilpailuhenkistä ettei vastaantulijoita paljon noteerata, eikä missään nimessä kerrota mitä on nähty ja missä.

On nimittäin melkoisen koomista yrittää neuvoa reittiä paikkaan jonka tarkkaa sijaintia ei voi paljastaa, mutta jonne pitäisi päästä ehdottomasti autolla. Kun täällä maalla ei tosiaankaan aurata, varsinkaan tämmöisenä lumitalvena, jokaista maastokartalla näkyvää polkua ja metsätietä auki.

Kerran tuli jo mieleen että mitähän ihmettä tässä oikein enää jankkaan. Pyrypäivä pahimmoillaan, tiet tukossa ja seuraava mahdollinen kääntöpaikka ties missä. Jollen osaa uskottavasti selittää että tämä tie vie vain metsään, sanoo navigaattori paikan nimeksi mitä tahansa, enkä tosiaankaan tiedä missä on kiikaroitu tavallista enemmän, niin minkäs sille sitten mahtaa.

Pahoittelen kovasti jos olen lintuihmisiä loukannut, eikä yleistää tietysti pitäisikään. Mutta on paljon mukavampaa vastailla ihmisille jotka ensin tervehtivät, sen sijaan että heti epäilisivät että neuvon tahallani väärin.

Meitä mäyräkoirien kanssa kun nyt sattuvat kiinnostamaan vain maassa pysyttelevät eläimet. Tai niin olen ainakin yrittänyt opettaa.

Aurinkoista sunnuntaita!