Aamusta iltaan pihalla, edelleen. Omalla, isännän, ja tyttären ystävän. Kasvimaalta puuttuvat enää papu ja herne, kurkkukin kasvaa jo lavassa.

Mainosta mukaellen ajattelin tänään samettiruusuja ja petunioita istuttaessa että mistä näitä oikein aina vain tulee? Tai mitä näitä kylväessä on mielessä liikkunut.

Ei ainakaan mitään järkevää, totesin tunkiessani laatikoita illalla takaisin kasvihuoneen hyllyille.

Saattoi tosin vävykin ajatella jotain saman suuntaista saatuaan tyttären takaisin kotiin. Jos oli auto täynnä tänne tullessa, oli se taatusti yhtä tiiviisti pakattu täältä lähtiessäkin. Mutta tarkkaan katsoen ne olivat ihan eri  kukkia!

Eli oli oikein mukava alkuviikko. Talkoilla käytiin istuttamassa yhden lapsiperheen uuteen kotiin kukkamaata. Kyllä vanhoissa pihoissa totisesti on puolensa, on muutakin kuin vain soraa ja savea ympärillä.

Ja vanhoissa ihmisissä. Joihin tunsin valitettavasti kuuluvani seuratessani viiden pienen lapsen touhuja. Tai ehkä olen vain tottunut yötyössä liian hiljaiseen ja rauhalliseen eloon. Tai ainakin pysyn mummojen perässä paremmin.

Tytär toi tullessaan myös aitaverkkoa - hienoa kun lapsella on iso farmari ja työpaikka jossa myydään kukkien lisäksi myös kaikenlaisia tarvikkeita. Aikani puhuin isännälle että takapihalle pitäisi rakentaa mäyriksille aitaus, viihtyisivät siellä kun penkaan kasvimaalla ja kukkapenkeissä. Tuloksetta, ne kuulemma pärjäisivät sisälläkin.

Joten me siis raahasimme tyttären kanssa verkon ja tolpat takapihalle. Rullamitan kanssa kiertelimme pihaa saadaksemme kaiken verkon kulumaan - ei kai sitä nyt katkomaan käyty. Pari perennapenkkiä täytyi kiertää, eikä kasvihuonettakaan arvattu jättää kaiveltavaksi, mutta lopputulos yllätti meidät itsemmekin. Osattiinpa, ja onnistuttiin niin hyvin ettei mitään näy tielle!

Yllätti se isännänkin. Joka aikansa mutistuaan ja päätään raavittuaan lähti sahaamaan tolppia porttia varten. On se nyt kieltämättä kätevämpi kuin meidän vanhasta, metallisesta imurin putkesta kehittelemämme malli.

Aitaus saattaa olla tarpeeton, mutta miten mukavaa siellä olikaan viltillä jalopähkinän varjossa!

Vauhtiin päästyään isäntä haki myös moottorisahan ja tasoitteli muutaman kannon. Koko kylä on jo varmaan kuullut että ajoin heti ensimmäisellä nurmikon leikkuukerralla kantoa päin. Ja Belaruksen lähteikköön, mutta ei siitä sen enempää.

Niinpä olen nyt antanut isännän ajaa sekä oman että minun pihani nurmikon. Voikukat kasvavat huimaa vauhtia, joten täytyy vain toivoa että koneen uutuudenviehätys säilyy mahdollisimman pitkään.

Mitäs muuta? Amppelikoukkuja avokuistin kattoon ainakin. Joka väittää ettei miehillä ole silmää väreille puhuu puppua. Eri asia sitten on miksi musta ja valkea amppeli eivät muka voisi olla vierekkäin?

Kai nyt kasvien valon tarve ja se mitä pytyissä kasvaa on tärkeämpää? Naapurin isäntäkin livisti työkiireitä syytellen eikä suostunut ottamaan enää tähän asiaan kantaa.

Kameralle ei ole vieläkään tehty mitään, ei astianpesukoneelle eikä eteisen verhoille. Pyykkiteline puuttuu, köynnökset valtaavat kohta pihakeinun ja autotallin, kämmenessä on rakko ja varpaan kynsien alla multaa. Nettiä ja sanomalehtiä en näillä vapailla vilkaissut kuin ohimennen.

Mutta ei se mitään! Oli ihanaa nähdä taas tytärtä, ja ensimmäiset varhaisperunat kukkivat ihan näitä aikoja. Tilliäkin saisi jo kasvihuoneesta kaveriksi.