Paitsi leskenlehdistä, kelirikosta ja muuttolinnuista tietää täällä maalla kevään koittaneen kun isännät alkavat liikehtiä levottomasti. Ne lykkivät postissa tulleita lomake- ja opaspinoja hiki otsalla pöydän kulmalta toiselle ja potkivat traktorin renkaita tulevia toukotöitä pohtien.

Meillä oli tänään ohjelmassa peltolohkojen mittausta. Tuskin isännän vanhemmat aikoinaan evakkoina pajukkoa pelloiksi kuokkiessaan ja ojia kaivaessaan saattoivat edes kuvitella nykyisiä säädöksiä ja pykäliä.

Sarat syntyivät pahimmat pusikot, kivikot ja lähteiköt kiertämällä, eivät suinkaan niin että niiden pinta-ala olisi helppo mitata kahden aarin tarkkuudella.

Pitkällisen kypsyttelyn jälkeen isäntä oli päätynyt kesannoimaan hankalimman ja kivikkoisimman lohkon, saisi sieltä ne muutamat hukkakauratkin nypittyä helpommin kesän mittaan pois.

Onneksi tuuli naapurilta päin kun keskellä aukeaa selvittelimme miten homma olisi viisainta hoitaa. Jouduin jopa vetämään konsulttikortin esiin.

Nääs kun isäntä minut aikoinaan konsultikseen nimesi, niin eikö se tarkoita juuri sitä että tarjoan vaihtoehtoisia toimintamalleja ja monipuolista asiantuntemustani?

Sillä eikö kesantoala jää automaattisesti jäljelle kun vähennetään kokonaisalasta jo kasvavat heinä - ja riistapellot ja mitataan selvimmät, kauralle tulevat lohkot? Sen sijaan että pieni ala kerrallaan ynnätään ne kiemuraiset, viepien halkomat suikaleet? Vaikka sitten kävelymatkaa moikan kanssa tulisikin vähän ( tai paljon) enemmän.

Varsinkin kun isäntä oli tapansa mukaan varautunut postimerkin kokoisella muistiinpanolapulla, eikä minun käsialani mitenkään sovellu kärpäsenkakan kokoisiin kirjaimiin.

Lopputulos oli mainio, tietysti, vaikka isäntä varoiksi kävikin vielä mittaamassa yhden alan uudelleen. Miten ihmeessä miesten logiikan mukaan pellon alapää on yläpäässä?

Muuten vapaat ovat menneet kävellessä, taas kerran. Koirien ja kastelukannun kanssa. Eilen mietin jo että lenkkeily alkaa mennä liiallisuuksiin, kyllä 20 km päivässä pitäisi riittää. Ehkä tämä on vain sitä myöhästynyttä villitystä, tai jotain alitajunnan halua näyttää ettei tässä vielä ikä paina.

Tai sitten pitkään kävellessä pää vain tyhjenee niin perusteellisesti ettei niin mainiota tilaa muuten saavuta.

Täällä sisällä taas tapahtuu vähemmän. Lähes kaikki naispuoliset tutut kysyvät aina joko olen saanut huushollin kuntoon. Eli verhotangot ja tapetit vaihdettua, astianpesukoneen liitettyä, jne. Kylään poikkeavien miesten mielestä täällä on ihan kodikasta jo nytkin.

Ehkä miehille sitten riittää kun on suht siistiä, matot lattioilla ja vihreää siellä täällä.

Se vihreä tosin lisääntyy koko ajan. Kukkaruukut ja taimipurkit ovat vallanneet ikkunalaudat ja pöydät. Mutta ei hätää, tuotiin isännän vintiltä pieni sohvapöytä läppärille. Painonnostopenkki on juuri sopivan korkuinen sen kanssa istuimeksi joten homma pelaa taas.

Eikä sitä penkkiä nyt tarvita, multasäkit ja taimilaatikot tyydyttävät nostelun halun tällä erää täysin.