Nimittäin kiinteistönvälittäjien väite että kolme ratkaisevaa tekijää asuntoja arvioitaessa ovat sijainti, sijainti ja sijainti. Näin uskallan sanoa asuttuani talossa nyt 3 kk, neljännesvuoden! Ja tehtyäni itse muuttopäätöksen kesällä 5 min. kierroksen jälkeen, siinä ajassa ehdin kurkistaa ulos kaikista ikkunoista.

Muuttoviikolla vasta tutkin taloa tarkemmin, ja nyt ensimmäisten kuukausien jälkeen eteen on tullut vain iloisia yllätyksiä.

Talo on lämmin, tilava ja valoisa. Valoisa, mutta ihme kyllä täällä eivät näy pöly tai koirankarvat. Vai hajaantuvatko ne paremmin näin suuressa tilassa? Vanhoista, isoista ikkunoista huolimatta täällä ei ole vetoisaa, ei lattian rajassakaan.

Jokaisessa huoneessa on myös toimivat tuuletusikkunat.

Keittiössäni ei ole ikinä ennen ollut näin paljon kaappitilaa, eikä kellarissa neliöitä. Hamsterin lailla katselen tyytyväisenä varastojani - kukahan ne kaikki lopulta syö

Työmatka on juuri sopivan mittainen, ehdin ihailla aamuisin lumista luontoa mutten palella. Isäntää matka tosin huolettaa niin paljon että hän melkein joka ilta nostaa pyörän kyytiin ja vie minut töihin. Sanoin kyllä ettei tarvitse, mutta oikeastaan se on ihan mukavaa.

Ja ne maisemat sitten, tältä näyttää roskapussia viedessä.

Toiseen suuntaan kulkiessa pääsee heti metsään, vartin matkan jälkeen jo oman metsästysseuran maille. Koiratkin nauttivat.

Ei minusta muuten ole täällä tullut sen touhukkaampaa, painot pölyttyvät edelleen nurkassa ja reikäiset sukat korissa. Sukset ovat paketissa kellarissa, kellari edelleen muuton jäljiltä.

Mutta ei täältä totisesti tee mieli minnekkään!

Ja ihan hyvä että on rauhallista, töissä onkin melkoinen sutina. Taas kerran katsotaan löytyykö riittävästi yhteishenkeä vai lipeääkö osa porukasta ratkaisevalla hetkellä. Tuntuu kurjalta nähdä miten nopeasti monen asukkaan vointi on huonontunut, vielä kurjemmalta kun tietää miten vähän hoitajilla on aikaa auttaa. Nyt alkaa yhden jos toisen mitta täyttyä ja uupumus uhata.

Olen jo pitkään kapinoinut vastaan ajatusta siitä että hyvä hoitaja vain lisää vauhtia ja pyrkii tekemään sen minkä suinkin ehtii, parhaansa ainakin. Eikö meidän pitäisi jossain vaiheessa pistää stoppi tälle menolle, ei oman jaksamisen vaan nimenomaan hoidettavien tähden?

Hehän siitä eniten kärsivät ettei ole aikaa tai mahdollisuutta hoitaa kunnolla, heitähän tässä pompotellaan päivystyksen ja ambulanssirallin kautta paikasta toiseen.

Kiltisti nyökyttelemme kun kerrotaan että henkilökuntaa ei nyt vain tule lisää, tai kotiuttaa on pakko kun niitä sairaalapaikkoja ei nyt vain kerta kaikkiaan ole. Näinkö niitä lisää tulee?

No, se siitä. Huolestuttaa vain päivävuorolaisten ja mummojen puolesta, öisin vielä löytyy rauhallisiakin hetkiä. Istahtaa itse tai jonkun sängyn viereen.

Pakkasta on melkein -30, toivottavasti teillä ei hyydy eikä jäädy mikään! Meillä mäyrikset päättivät että tämä on nyt se lukema jolloin aamulenkki jätetään väliin. Ensimmäinen kerta tänä talvena muuten.