Kaupunkireissu meni hyvin. Pääsen uudelleenkin, sen verran huomautettavaa inssi autosta löysi. Ei kuitenkaan syytä epämääräiselle kolinalle jota parikin huoltomiestä on turhaan yrittänyt paikantaa. Eli radiota kovemmalle vaan, kuten meidän suvun naisten tyyli on.

Sisko lähti mukaan. Osaksi huolehtimaan että pysyn yövuoron jälkeen hereillä, osaksi varmaan uteliaana näkemään hallitsenko shoppailun. Viestitin näet siskollekin hyvästä totovoitosta.

Isännän mukaan rahat pitäisi käyttää fiksusti, eli varmaankin hankkia koiralle viimeisen mallin mukainen tutka. En taida, tykkään vanhasta ja ainakin osaan sitä käyttää.

Sitäpaitsi on mukavampi ajatella että pari kuukautta voi huoletta käytellä korttia - ne isot jutut tulee sitten kuitenkin tarpeen tullen hankittua ja säästettyä.

No, lähes jokaisen tavaran kohdalla ajattelin että mihin minä oikeastaan tätä tarvitsen, en mihinkään. Uuden lattiarätin ja ulkoiluhousut kyllä ostin.

Vasta kotona huomasin että harvinainen ostoskierros - ei yhtään sukkaparia! Ruokaa sen sijaan on nyt runsaasti. Vaikka kunnolla siskon kanssa reissun päälle syötiinkin. Illaksi suunniteltu Vermon reissu piti sen sijaan peruuttaa, ilman päiväunia oli turha edes yrittää lähtöä.

Kummitäti täyttää huomenna 70. Juhlavaatteita piti katsella, ajattelin kaupoilla kuitenkin että pojan valmistujaisjuhliin ostettua jakkua voisi jo viimein käyttää.

Sovitin sitä kotona. Hintalappukin roikkui vielä hihassa. Kaunis vaate, muistin miten kovasti pidin siitä ostaessani.

Joku minussa on muuttunut, se ei näyttänyt enää samalta.

Aika omituiselta näytti Esterikin tänään. Se oli pihassa päivällä vähän aikaa vapaana, ja touhukkaana koirana osui raollaan olevasta ovesta autotalliin. Sillä oli varmaan hauskaa kun vaseliinituubi tyhjeni, ja vielä lystimpää kun kieriskeli rasvassa. Taisi tarttua lattialta mukaan muutakin. 

Jos me siskon kanssa emme saaneet osuuttamme laman torjunnassa hoidettua niin täytyy toivoa että tytär lauantaina hallitsee homman paremmin. Aion hypätä isännän kyytiin ja jäädä kokouksen ajaksi Tampereelle.

Vahvasti vaikuttaa pomon soiton jälkeen etä nyt se täytyykin reissata jos aikoo jossain käydä, siksi tiukalta työlistat syksyyn asti vaikuttavat. Sillä sijaisethan maksavat, ja miksi niitä turhaan etsii ja opettaa jollei kukaan osaa sanoa ei.