Luoja päätti yhtenä helmikuisena perjantaina vilkaista mitä talviseen kirkonkylään kuului. Asukkaista oli vast ikään tullut pitkän vääntämisen jälkeen kaupunkilaisia, joten kai siellä nyt viimein tyytyväisenä mennä hyristeltiin.

Matikaisen muorin mökki oli täydessä valaistuksessa, näytti tytär posket punaisina selittävän jotain puhelimessa.

"Ai miten niin väärässä paikassa? Eikös tämä ole vanhusten hoidosta vastaavan numero? Mikä? Tilaaja - tuottajamalli? Että te siis tuotatte kun joku ensin tilaa. No, minä tilaan meidän mummolle hoitopaikan, ei pärjää enää kotona. Mitä, en kelpaa, mille apulaisosastopäällikölle? Ai että ei ole vielä organisaatiomuutos ihan selvä?"

Mattila näytti kaivaneen sukset esille, mukava pakkaskeli olikin. Yöllä vielä satanut jäiseen maahan sentti, pari lunta. Jutteli autoa pakatessaan naapurin kanssa.

"Voi kele tana sentään, luitko sanomista että meinaavat heti veroja nostaa. Kyllä on hävytöntä meininkiä. Kaikenlaiseen turhaan ne kyllä rahoja lykkäävät, huolehtisivat vanhoista ja sairaista, lapsista ja koululaisista."

"Mattila päivää. Mitä hemmettiä te siellä liikuntavirastossa oikein munitte, päivä jo pitkällä eikä latuja ole ajettu vielä auki. Kelkka liikkeelle niinkuin olisi jo."

Luoja huokaisi ja siirtyi kaupan puolelle. Virtasen rouva selitti jotain tuohtuneena tuttavilleen.

"Kaiken maailman tukiaisia niille maajusseille maksellaan ja silti ruoka on niin kallista että työttömät saa nälkää nähdä. Hei Mikko, tuos vielä koppa kaljaa ja vaihda nää Rainbown siiderit kunnollisiin. Ei tämmöistä löröä kukaan juo. Ja tupakatkin on ihan loppu. Niin ja muutama pakastepizza illaksi vielä"

Kaupassa tuli hikinen ja jotenkin tukala olo. Ulos oli päästävä. Jokin vihreä ja pärisevä vilahti mahdotonta kyytiä ohi.

"Sehän oli Mutikaisen poika. Miten sillä jo mopo on, eikös se vasta syksyllä täytä 15? Kyllä nyt joutuvat Kallenkujan suojelusenkelit ylitöihin."

Jaa mutta mitähän kuuluu Yhdystielle? Niitä mäyräkoiria oli aina hauska seurailla, touhukkaita otuksia.

Mäyräkoirat makasivat sohvalla, katselivat uutisia. Emäntä tiskasi, isäntä huuteli jotain suihkusta. Kohta emäntä lutrasi vessassa, isäntä kuunteli tietokoneelta jotain videota. Kolmanteen, jo kohtalaisen kiukkuiseen kysymykseen kuului vastaavan mitä.

"On se vaan kumma ettet voi koskaan kuunnella tai vastata kun kysytään."

"No entäs itse, vastaukset saa nyhtää sieltäkin.  Yhtään et kyllä kuuntele itsekkään."

Luoja huokaisi raskaasti ja pitkään. Tässä olisi nyt selvästi parin taikasanan paikka. Semmoisten, jo aikapäiviä sitten unohtuneiden.

JÄRJENKÄYTTÖ SALLITTU!