Esikot kukkivat edelleen rapun pielessä, maisema näyttää kotinurkilla tältä vaikka marraskuu on jo puolivälissä.

2061883.jpg

Lehtijutun mukaan nyt on sitten ihan tieteellisesti todistettu kuinka kylmä lisää vilustumisriskiä. Silloin ei ainakaan pitäisi harrastaa mitään raskaanpuoleista liikuntaa.

Eihän siinä mitään, mutta jutussa puhuttiin kylmästä kun asteita on nollasta miinus viiteen. Onko se muka kylmää?

Juttu avasi mielenkiintoisia näkymiä. Voiko koululaisia ajaa enää pihalle ennen kevättä, kasarmilla järjestää muuta liikuntaa kuin rauhallista siirtymistä sotkuun ja takaisin? Entäs me töihin tavoittavat, terveyden kustannuksellako sinne raahustamme?

Taidan sittenkin säilyttää tallukat ja villahousut, karvarukkaset ja toppahousut. Muistona ajasta jolloin talvi alkoi vasta kun asteita oli -20. Eikä se silloinkaan pahemmin haitannut, hidasti ehkä vain vauhtia, sillä säähän oli pelkkä pukeutumiskysymys.

Tämän tutkimuksen myötä on viimeistään näytetty toteen että olen tullut vanhaksi, siirtynyt menneitä muistelevien ja nykyistä ihmettelevien joukkoon. Jossa tosin toinen jalka kai on jo pitkään ollutkin. 

Siihen joukkoon, joka ihan oikeasti hiihti kouluun oli pakkasta sitten -20 tai -30. Joka vielä tietää mitkä ovat tallukkaat ja miten ihanalta tuntui sulatella jäisiä varpaita uunin lämmössä. 

Eipä silti, näillä keleillä on hyvä pyöräillä. Ja pakkasten tullen käännän vain pattereita suuremmalle ja vädän vällyjä korviin.

Sillä kukapa terveydellään leikkitellä tahtoisi? Tai tutkimusta kyseenalaistaa?