Esteri löysi hirvet, mäyräkoirat oven raosta väylän vapauteen ja metsäkone isännälle. Itse puolestani kerrankin myös tutkin mitä pakastimen pohjalla rasioissa oli, en ainoastaan mättänyt niitä sulatuksen jälkeen sinne takaisin.

Asiaan vihkiytymättömät eivät varmaankaan ymmärrä mitä erikoista siinä nyt on jos hirvikoiran pentu hirvet löytää, sitävartenhan se on hankittu. Mutta se ensimmäinen hyvä haukku, kyllä sitä on jännittävä seurata.

Tosin hirvet kyllästyivät Esteriin nopeasti, eikä se enää saanut niitä kunnolla pysähtymään kuin hetkiksi. Jäljistä sitten vain ihmeteltiin minne ne katosivat.

1990094.jpg

Metsäkoneen ääni muistutti että olisi aika tilata hammaslääkäri. Aamulla ennen kuutta. Jokainen rysähdys rinteessä talon takana sai koirat haukkumaan kuorossa. Pääsivät kerrankin ajoissa metsään.

Poltettiin havuja ja mietittiin millaista savusumussa olisi elää.

1988194.jpg

Lokakuu on puolessa välissä mutta ruusut vain jatkavat kukintaa.

1988196.jpg

Pakastimia tutkiessani mietin että pitäisi kai liimata perhekuva jokaisen kanteen. Samoin tietysti rasioihin sisällöstä kertova lappu.

On tosi vaikea oppia uskomaan ja muistamaan miten vähän meillä ruokaa nykyään kuluu.

Hylamaitohyllyn olen jo oppinut sivuuttamaan, pojan lempiruokia en halua vieläkään kokata.