Kuvassa tai maisemassa ei ole mitään erikoista, ainoastaan lunta jota torstaiaamuna koiran kanssa ihmeteltiin. Nopeastihan se suli, talitintit laulavat jo auringossa, mittarissa lämpöasteita.

Lämpöä tuntuu töissäkin olevan, flunssa-aalto ei meinaa millään hellittää eikä sijaisista ole vieläkään tietoa.

Yksi ystävistäni on onneksi sitkeää sorttia, aikansa soiteltuaan sai houkuteltua minutkin porukan mukaan Lahteen. Isäntää siteeraten, täysin turhaa kälätystä tietysti koko matka. Suosittelen, tekee välillä hyvää.

Reissun päälle kävin vielä töissä toisen yökön kanssa vuorolistaa laatimassa. Ollaan todettu että ainoastaan antamalla valmis lista johtajan käteen saadaan vapaamme ja lomamme johonkin väliin soviteltua.

Alkuvuoden ylityöt ja ylimääräiset vapaat pitäisi sovinnolla jättää syksyyn, kokeillaan nyt kuitenkin josko toukokuulle onnistuisi.

Vuorotteluvapaat tai lyhyemmät työajat eivät kuulemma käy mitenkään, työn ohessa opiskelevat ovat niitäkin kyselleet. Välivuosi töistä on alkanut houkutella. Vapaata on toki nytkin paljon, pitkien öiden vastapainoksi, mutta vuosi normaalirytmissä, vieläköhän osaisi?

Minne kaikki työttömät hoitajat ovat kadonneet? Vai onko semmoisia edes enää?

Vapailla siivosin kaappeja. Tänä talvena ei tarvinnut villapaitoja, rukkasia eikä paljon toppahousujakaan. Ei monoja eikä potkukelkkaa.

Tänä talvena ei torstaisin soinut puhelin, perjantaisin tuttu reissukassi tömähtänyt eteisen nurkkaan. Sunnuntain iltalenkit kiersin koirien kanssa yksin.

Tänä talvena viikonpäivien merkitys katosi.

Talvi meni kuin kuvan maisemassa. Harmaata mutta avaraa, muutamaa myräkkää lukuunottamatta hiljaista ja tyyntä.

En ole uskonnollinen ihminen ja silti jossain soivat sanat "vaikene sydän, kuuntele hiljaa, on Luoja niittänyt kalleinta viljaa."