Ulkona on vielä pimeää kun Maire herää. Kolottaa. Kulumia, kertoi kunnanlääkäri. Vai mitä herroja ne nykyään ovat, vieras vastassa joka kerta käydessä. Aina sai aloittaa alusta, seurata kuinka ne vilkuilivat kelloa ja kiirehtivät eteenpäin.

Tänä aamuna Maire ei kuitenkaan kulumista välitä, tänään hän pääsee yhteiskuljetuksella keskustaan. Kaupoille, vaikka mitä hän nyt ihmeitä tarvitsee, yksinäinen ihminen. Ainakin siihen isoon markettiin on päästävä käymään.

Maire on pysäkillä hyvissä ajoin, samoin naapurin Veikko. Mairen tekisi mieli kääntää selkä Veikolle, mokomalle, mutta pienesti hän kuitenkin nyökkää huomenet.

Keskustassa Maire suunnistaa päättäväisesti marketille, sivusilmällä seuraa että Veikko tulee perässä. Tietysti, mitenkäs muutenkaan, pilaa taas hänen päivänsä ja tuurinsa. On se kumma ettei voi uskoa vaikka Maire on monesti sanonut ettei välitä seurasta, varsinkaan Veikon.

Ja pahnahinen, Veikolla näyttää olevan valmiiksi vaihdettuna kolikotkin. Mairen tuhratessa automaatilla Veikko marssii suoraan parhaan pelin ääreen. Mairea suututtaa, suututtaa hirveästi. Hän päättää kuitenkin asettua Veikon viereen ja seurata miten tällä sujuu.

Veikko syöttää kolikon toisensa jälkeen koneeseen. Mairea naurattaa, Veikolla on aina väärä linja kiinni tai muuten vain huonoa tuuria. Kumma kun se ei vieläkään ole oppinut, sentään vieressä niin usein seurannut hänen peliään.

Viimein Veikon kolikot loppuvat, Maire iskee heti omansa sisään ennenkuin toisella puolella odottanut poika ehtii väliin. Kummallista nykyään, eikö niiden pitäisi käydä koulussa tai töissä, täällä vain vetelehditään keskellä päivää. Kai niillä nyt muutakin hommaa olisi kuin virnistellä siinä, huonoa tuuria tuomassa.

Mairea hikoiluttaa toppatakissa, pelikin sujuu huonosti. Jo on kumma masiina, miten se nyt näin on sekaisin manaa Maire mielessään. Veikkokin siinä vain tollottaa, etsisi oman koneen, ei hän vielä aio luovuttaa.

Vaan pakko on Mairenkin hakea lisää kolikoita, kyllä kone kohta kilisyttäisi hänelle runsain mitoin takaisin.

Automaatille asti Maire kuulee kuinka kone laulaa ja kolikot ropisevat kaukaloon, kerran toisensa jälkeen. Epäuskoisena hän kääntyy ja näkee kuinka Veikko lappaa kolikoita taskuunsa. Räppää vielä hänelle silmääkin. Kuinka se kehtaa!

Kotimatkalla Maire ei puhua pukahda kenellekkään, tuijottaa vain synkkänä ulos loskaista maisemaa. Kyllä on kelmi ja petturi koko Veikko, sekoitti ensin koko koneen ja narrasi hänet sitten pelaamaan. Kyttäsi vieressä ja vei sitten hänen rahansa.

Mutta ei se tästä niin helpolla selviäisi. Maire päätti kirjoittaa osuuskaupan johdolle ja kertoa millainen ukko se oikein oli. Selvä petoshan tässä oli kyseessä, kyllä se vähintään porttikiellon ansaitsisi.