Viikonlopusta voi todeta vain että kovasta yrityksestä huolimatta lopputulos oli huonoin mahdollinen. Ainut mikä meitä suosi oli keli, lumista ja aurinkoista, hyvä jäljittää haavakkoa.

Neljäs jahtiviikonloppu oli jo monen perheelle liikaa. Koirien ja muutaman passimiehen voimin kokoonnuimme lauantain aamuhämärissä majalle. Naapurin koira väsähti iltapäivällä, oma saatiin vasta yöllä metsästä pois. Ne, vaikka viisaita ovatkin, eivät osaa valita haukuttavaansa meidän tarpeidemme mukaan joten tyhjäksi jäi päivän saalis.

Yön ajelut eivät toki menneet hukkaan, sonni oli sunnuntaiamuna varmassa motissa. Se vain ei välittänyt ajomiesten huudoista eikä koiran haukusta, makasi kaikessa rauhassa pusikossa ja antoi meidän touhuta omiamme.

Koska koirat olivat pois pelistä pantiin isäntä asialle. Hyvin toimikin, ennen kolmea sai sonnin viimein tielle. Liekö parin tunnin seisominen passimiehen kohmettanut mutta niin vain entinen kilpa-ampuja ainoastaan haavoitti hirveä. Ei auttanut tunnollinen harjoittelu, ei hyvä näkyvyys eikä lyhyt ampumamatka, hirvi jatkoi menoaan.

Täältä, seuran rajoilta, sain iltakuudelta sen käännytettyä takaisin.  Ihan selvä ajouran pohja, tänään kun kävin paikalla. Ihmeesti vain pimeässä tuntui saapas painavan ja meno takkuiselta. Silloin oli onneksi vielä sentään lunta, nyt enää rippeet jäljellä.

Iltayhdeksään jatkettiin lamppujen avulla, sitten oli uskottava ettei sitä ryteliköstä ampumahollille saada.

Maanantaiaamuna oli 10 pakkasta, kirkas ja upea aamu. Korkealla eivät silti mielialat olleet kun hirvi viimein löytyi. Lihasta viis mutta ei meistä kukaan olisi halunnut eläimen turhaan kärsivän.

Kuten kuvioon kuuluu niin kärkevimpiä arvostelijoita ei sunnuntaina metsässä näkynyt. Kotisohvaltahan se on hyvä neuvoa miten homma olisi pitänyt hoidella. Onneksi kaikki mukana olleet totesimme että parhaamme yritimme, pimeällä ihmisten turvallisuus oli kuitenkin se tärkein asia.

Iltapäivällä kävin lähikaupungissa lääkärissä. Ihan rutiinitarkastus, sama keskustelu käyty jo muutamana vuotena. Rahapussin muistin sentään ottaa mukaan, kampaa en. No, ei se ollut korvalääkäri.

Suuren maailman julkkikset alkavat vasta tässä iässä lapsentekoon, minusta on jotenkin epäreilua että koko asiaa täytyy enää edes ottaa huomioon.

Sen verran kaupunki vaati vastapainoa että aamusta oli suunnattava taas ajokoiran kanssa metsään. Huomenna pidän varmasti huilipäivän ja nukun yhdeksään. Ellei ole yhtä hieno aamu kuin tänään.