Juhannuspyhät menivät mukavissa merkeissä. Viimein olemme löytäneet isännän kanssa omat kuviomme, kompromissin pyhien viettoon joka tyydyttää molempia. Ehkä juhannus on sen tähden vaikea juhla että siihen latautuu niin paljon odotuksia. Se ikäänkuin kuuluisi viettää erilailla kuin muut viikonloput, jopa näin epäromanttisten ihmisten. Tarttua kesään ja hetkeen, kohtahan se on jo ohi. Meidänkin, syksyihmisten.

Isäntä inhoaa pyhiä, tuskin ne yksinäiselle niin mukavia olivatkaan, ennenhän koko Suomi oli juhlapyhinä suljettu. Juhlia en itsekkään kaipaa, pientä irtiottoa arjesta kuitenkin.

Parisataa kilometriä kesäisiä teitä, maalaismaisemia, sauna ja järvi, iloisia seurueita kokkojen ympärillä. Maisemia jotka eivät muistuta menneestä, kiireetöntä yhdessäoloa. Ei sen erikoisempaa tarvitse olla.

Siitä lähtien kun sirottelimme pojan tuhkan ja jätimme viimeiset jäähyväiset olen ajatellut nimen vaihtoa. Ainoastaan tytär, hänkään tuskin kauaa, kantaa samaa sukunimeä isänsä ja minun kanssani. Mikä enää yhdistää siihen sukuun, nimeen, perinteisiin?

Oma sukunimeni on harvinainen, liki kaikki sen omaavat samaa sukua. Murretta myöten tuttuja, samoilta seuduilta lähtöisin. Isäntä ei halua koskaan naimisiin, sen hän on painokkaasti ilmoittanut. Hän ei näe siihen mitään syytä, oikeassa onkin, tavallaan. Viidessätoista vuodessa arki on asettunut uomiinsa, yhteen emme kuitenkaan muuttaisi. Miten suhteen nimitys sitä muuttaisi, miksi pitäisikään.

Mutta mietin myös että alle kaksikymppisestä olen kulkenut tällä nimellä. Hyviä ja huonoja aikoja, menestystä ja epäonnistumisia, suurta iloa ja suurta surua. Onko nimellä sittenkään niin paljon merkitystä?

Poika kastettiin ja siunattiin isänsä nimellä, siihenkin sukuun hän tunsi kuuluvansa. Miksi kieltää menneisyyttä, unohtaa että hyviäkin aikoja oli?

Ehkä nimen muutos antaisi kuin luvan muuttaa muutakin elämässään, aloittaa uudelleen alusta. Jättää osan eletystä taakseen.

Jätin tämän ajatuksen. Meitä sitoi pojan kanssa yhteen moni asia, myös nimi. Sitä irtiottoa en halua enkä ole valmis tekemään.