Tänään on huono päivä.

Vihaan aamuja. Loppuyöstä nukahdan, nukun unia näkemättä, sikeästi. Jossain heräämisen hetkellä, aamuhämärän läpi, tajuan kuin välähdyksenä ettei mikään ole ennallaan. Uni karkaa, totuus ja muistikuvat satuttavat.

Tänään olen säikkynyt ovikelloa, puhelinta, kaikkea. En halua tavata ketään.

Haluaisin istua kappelilla arkun ääressä, yksin. Vanha tapa pitää vainaja kotona, esillä, oli jollain lailla armollisempi. Nyt tuntuu kuin kaikki pitäisi hoitaa äkkiä alta pois. Tietysti tajuan ettei se ole mahdollista, ehkei hyväksikään.

Tänään haluaisin huutaa, raivota, vihata. Alan käsittää mitä tapahtui, ja ehkä myös miksi.