Loma-aamuina kuvittelin nukkuvani sentään vähän seitsemää pidemmälle, vaan kaksi innokasta ja onnellista kuonoa ilmestyy sängyn laidalle viimeistään silloin.

Olen koittanut vihjailla isännälle että ottaisi oppia koirien tavoista ja käytöksestä. Miten haltioissaan ne aina ovat nähdessään, kulkevat perässä ja kuuntelevat tarkkaavaisina, säntäävät vihellyksestä luo. Johtuu kuulemma siitä että tietävät saavansa vohvelia ja tassukeksiä. Kaikki eivät kai sitten ole niin makean perään.

Tuleepahan lähdettyä ajoissa metsään, aamulla harmaan kanssa käveltiin hirvien kulkureittejä tutkailemassa.

227607.jpg

Tunti eteenpäin oli jo aivan kirkasta.

227605.jpg

Viikonloppuna jatketaan jahtia. Moni kysyy mikä siinä oikein viehättää, sateessa, tuulessa ja usein pakkasessakin värjötellä tunteja jollain kallionnyppylällä tai lavalla.

Ehkä yksin töitä tekevästä on mukava välillä kokea ryhmähenkeä, tehdä yhteistyötä ja toimia toisten kanssa. Istua porukalla nuotiolla, jakaa jännitys, onnistumisen ilo tai epäonnen hetket. Tavata naapureita, kylästä muuttaneita, seurata millainen elämys lapsille ja nuorille on kulkea ajoporukan mukana.

Kärsimättömälle luonteelle tekee myös hyvää välillä rauhoittua, oppia paikallaan oloa ja tuulen kuuntelua. Keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan, aseen kanssa ei koskaan voi olla liian huolellinen ja varovainen.

Erkin mieliksi lisätään myös silmänilo, sitäkin löytyy, runsaasti. Olen tosin niin pitkään ollut jo mukana ettei sukupuolella ole enää merkitystä, sitä ei kukaan mitenkään noteeraa, yhtä märkiä tai punanenäisiä ollaan kaikki.

Päivän ulkona kulkemisen jälkeen maistuvat sauna ja sohva. Ehkä se on vielä nykyihmisenkin geeneissä, tarve tuntea välillä oikeaa fyysistä väsymystä. Sitä illan olotilaa metsäpäivän jälkeen voi kuvailla vain onnellisen autuaaksi.