Aamusta isännän kanssa koira kyytiin, muistettiin suopläntti joka näin kuivana syksynä saattaisi ollakkin satoisa. Olihan se, puoliltapäivin oli ämpäri täynnä. Kuvia ei kuulemma saa julkaista eikä poimimisia mainostaa, luulevat vielä tutut ihan pehmenneeksi. Vaan nopeammin silläkonstin ruokaa oli luvassa.

Iltapäiväksi kahvit reppuun ja Erkin kyytiin, ei innostunut aamulla vielä mukaan, arvasi kai ettei eväitä ole mukana. Menee kehumisen puolelle, mutta menköön, karpaloita on toistakymmentä litraa, lämpimässä paisteessa poimittuja.

Siinä kuulumisia vaihdeltiin, rakastumisen ja rakastamisen eroja kuulemma piti blogiin pohtia. Mitä sillä sanalla oikeastaan väliä, tai sanoilla, tärkeämpäähän lienee elämän mielekkyys ja toisen osuus siihen.

Tärkeämpiä kuin sanat ovat teot, enemmän ne satuttavat. Toinen saattaa vannoa rakkauttaan, silti yhteiselo on pelkkää helvettiä, toinen kertoo kyllä ilmoittavansa jos tunteissa tapahtuu muutos, ja arki on silti monin verroin antoisampaa.

Ehkä ne sanat ovat nuorempana ja epävarmempana tärkeämpiä, vakuuttelut siitä että on jotain erityistä myös toiselle.

Rakastunut katselee vaaleanpunaisten lasien lävitse, näkee paljolti sen mitä haluaakin, rakastava hyväksyy toisen erheineen ja virheineen, ärsyttävine tapoineen.

Rakastunut haluaa koko ajan olla toisen lähellä, rakkauteen kuuluu antaa toiselle tilaa ja omaa aikaa.

Ehkä ne vihkikaavan sanat pätevät, vastoinkäymisten tullen vasta todella mitataan rakkauden kesto ja voima. Siihen en kyllä usko että kaikki täytyy kärsiä, kestäminen onkin eri asia.

Rakastuneena luulee riitojen olevan kaiken loppu, rakkauteen kuuluu tieto että erimielisyydet kuuluvat vain elämään, jo pienestä eleestä ymmärtää että asia on sovittu ja unohdettu.

Rakastuneena lukitsee vessan oven, piilottaa risat alushousut ja kasvonaamiot, rakkauteen kuuluu tieto ettei niillä asioilla ole paljonkaan merkitystä, toisen näkee yhä pohjimmiltaan samanlaisena kuin silloin kun rakastui.