Lämmintä jo aamusta, koivu hiirenkorvalla ja isännät potkimassa savikokkareita odotellen touolle pääsyä.

Isäntä kyseli josko tulisin kasaamaan rankoja pellon reunasta, raivaus menossa. Lupasin tulla heti kun mansikka- ja vattumaa olisi raivattu, perennapenkit kunnostettu. Arvasin oikein, ei tiennyt mikä on perenna koska tyytyväisenä lähti, loppuviikon työrauha puutarhassa järjestetty.

Illansuussa naapuri, 74v, pistäytyi seurana kun koulin tomaatin ja zinnian taimia. Kaivoi pitsipöksyt kassista, sellaisia saisi kuulemma huomiselta Viipurin reissulta tuliaisiksi, värin senkun valitsisi. Tuumi kyllä ettei taideta tässä huushollissa paljoa pitsistä perustaa. Mitä sitten sillä meinasikin.

Illalla tuli isäntä touhukkaana, muovikassissa kaksi haukea. Lupasi auttaa niiden kanssa, niin tekikin, haki vasaran jolla ne sai hengettömiksi ja etsi teroituspuikon.

Joihinkin ruokiin liittyy muistoja, isä oli innokas kalamies ja äiti inhosi haukia yli kaiken.  Me lapset sitten seurasimme kun hauet polskivat karjakeittiön vesialtaassa, pari päivää äiti keräsi puhtia tappaa ne. Silti potkivat pannulla.

Toinen muisto, parikymppisenä, kun ensimmäisen viran sain kunnasta. Maalaistalo joen rannalla, ikivanha isäntä ja poika, muutama lehmä. Ensimmäisenä päivänä sanoivat että neiti vois keittää kalasoppaa, jääkaapissa olis kalaa. Avasin oven, enkä ikinä ole nähnyt niin isoa haukea kuin sieltä kurkisti vastaan. Muuta jääkaapissa ei sitten ollutkaan.

Mutta samassa talossa opin miten turhaa työtä me naiset usein teemme. Pyykkipäivä,kesällä. Ensin lämmitettiin saunan padassa vettä, pihalle isoon saaviin pulverin päälle kuuma vesi. Poika otti pitkän pyykkinarun, pujotti naruun paidat ja kalsarit, sukkia ja lakanoita ei käytettykkään. Solmi päät yhteen, saaviin ja hämmensi kepillä hartaasti. Sitten naru mukaan, moottorivene käyntiin ja muutama rauhallinen kierros jokea pitkin. Sellaista työn iloa näkee harvoin. Sitten vain aukaistiin solmu ja köytettiin naru puitten väliin. Ja hyvä tuli.

Kolmas muisto, haukipyöryköitä tekemässä kun tuli suruviesti, pysäytti pitkäksi aikaa.

Kuusi vuotta on kulunut, ehkä on jo aika taas kokeilla haukea.