Koska pari laulua ei vielä anna oikeaa kuvaa tuotannosta kerron miksi ne ovat rakkauslauluja.

Olen kuullut ne kaikki, osan vapaaehtoisesti moneen kertaan, osan olosuhteiden pakosta.

Kotona soitan vanhaa rokkia, uutta heviä, Popedaa joka toimii aina, tunnelmiin tätä Jaakkoa ja oikein herkkiin hetkiin Anneli Pasasta.Se on vain ollut jo pari vuotta hukassa, taisin lainata Erkille.

Näissä Tepon lauluissa mies toivoo kumppania arkeen, jakamaan työt ja ilot, tuppisuu ei saa olla, muotojakin mielellään. Toivoo että olisi joku jonka viereen illalla köllähtää, joku joka silittäis pintoo ja rapsuttais ohtoo.

Hyväksyisi sellaisena kuin on, on sitten puujalka, traktorin alle jäänyt tai työtön, hevoskaupoilla rahansa tuhlannut tai kerran lesken luo eksynyt. Antaisi anteeksi, ainakin kerran.

Mehtärahhoo sais olla, ei nyt ihan hupakkoo sentään.

Lauletaan pettymyksistä, Hilman vei Onni, toisen houkutti kaupunti.

Ja ne huilut, pelkkää kaihoa.

Ihan sovellettavissa tähän aikaan, sitä arjen taakkaa jakamaan toivotaan että joku löytyisi, hyväksyisi vaikkei olekkaan ihan täydellinen, silloinkin kun pörssikurssit romahtavat ja burn outit ja masennus painavat päälle kelpaisi vielä viereen.. Ja saisi sitä rahaa toisella olla ainakin omiksi tarpeiksi, tai koulutusta nyt ainakin, kuuluu monen toive.

Viime yö oli viimeinen ennen vapaita, ensimmäistä kertaa konttasin tekohampaita etsimässä kahdelta yöllä, monenlaista muuta toki on tullut vastaan. Eivät olleet sängyn alla, kaapin allakin pelkkää pölyä, patterin takaa viimein löytyivät. Selitystä miten ne siellä olivat ei kyllä löytynyt.

Aamulla heti kahdeksalta kaupunkiin, maatalouskauppaan ja puutarhamyymälään.

Isäntä ei ole vieläkään toipunut. Mennään kaupunkiin ja raahataan sieltä multaa maalle vaikka pellot on vieressä, vaaleanpunaista jauhetta pienessä ämpärissä vaikka apulantaa on vino pino pientareella. Sinipallo-ohdakkeen tai ison päivänkakkaran siemeniä en viitsinyt edes näyttää. 

Maatalouskauppa on ainut myymälä joka on tavaraa täynnä ja silti aina kaikki mitä lapulla on täytyy etsiä varastosta. No, onhan siellä isäntiä mitä sillävälin hyllyjen välistä kurkistella.

Puolilta päivin poikkesin naapurissa, yksinäinen, liki kahdeksankymppinen pariskunta jossa mies toimii puolisonsa hoitajana. Sukua ei ole ja läheisimmät ystävät kuolleet tai huonokuntoisia. Auttaa kuulemma miestä taas jaksamaan kun saa päivän hengähtää, unohtaa kotiaskareet ja terveyshuolet. Niinhän se on, itsekullakin. Illansuussa käyn uudelleen, kerron taas ettei tulevaa tarvitse pelätä, ei vanhustenhuolto ainakaan täällä niin retuperällä ole kuin otsikoihin on nostettu.

Mäyräkoira on ihan ihmeissään, eikös tänään päiväunia oteta ollenkaan? On muuten Tussu nimeltään, kasvattaja rekisteröi nimen hienosti kolmella c:llä mutta kuka täällä nyt edes yhtä käyttäisi.

Onhan se tietysti vaikuttavaa kun aamulenkillä mäntybaarista huudellaan että "no Tussuhan se sieltä taas tulee", herkimmät sauvailijat kävelivät alkuun ojan kautta mutta tottuneet jo. Se huoltamomenneisyys nääs, tuttu paikallisille vieläkin.

Onneksi alkoivat vapaat, sen verran hommia tiedossa että pysyy ehkä enempi asiassa.