Sellaisia äitejä kuin meidän ei enää ole, eikä tule.

Evakkotyttö tuli ei-toivottuna miniänä taloon, konttorineiti, kiharat ja kauniit jakkupuvut. Anoppi tuumi ettei se ainakaan lypsämään opi, äiti pokkasi Helsingissä pitäjän ensimmäisen mitallin vuosikymmenten virheettömän maidon tuotannosta.

Kolme lasta kolmeen vuoteen, vakavasti sairas mies. Muutto paikkaan joka täällä kulkee korven synonyyminä. Isä parani, pientä karjaa ja muutama hehtaari maata. Yksi tyttö lisää.

Pyykit pestiin pellon päässä joen rannassa, maidot vietiin hevosella tien viereen. Suolta haettiin turvetta, myllyllä jauhettiin alusiksi.

Äiti leikkeli meille palapelejä lehtikuvista, teki paperinukkeja ja kauraryynikopasta kanalat. Keitti jauholiimaa ja mustikkasoppaa. Ompeli tilkuista mekot, röyhelöt ja kaikki.

Pimeässä ajoi metsän läpi hevosella lapset kotiin, osa pelloista oli kaukana. Syötti isän savottatalvena vihaista karhukoiraa, silloin kierteli kylällä susi, taisi olla toinenkin.

Muutettiin isomman tien varteen, kuopus syntyi. Äiti kävi mopolla kaupassa, oli vieläkin sen verran kaukana. Pihavaloja vilkuteltiin jos oli hätä, näkyivät navettaan.

Äiti ei osannut uida mutta käytti meitä aina ehtiessään rannalla, poimi mustikoita ja pesi mattoja sillä välin.

Linjurirahat kaivoi aina jostain purkista että kouluun päästiin, ompeli yöllä vekkihameen ja villatakista puseron millä mennä rippikouluun.

Tuli linja-autolla kaupunkiin paikkaamaan pyöränkumin kun kävin sulan aikaan sen reilu kymmenen kilometriä pyörällä.  Koulua saatiin käydä juuri niin paljon tai vähän kuin haluttiin, niin monenlaista että oikea polku löytyi.  Vasta pojan ylioppilasjuhlissa huokaisi että olisi joskus toivonut saavansa lyyran itsekkin rintaan.

Kasvatti ja hoiti omien jälkeen vielä muutaman siskonkin lapsen, kasvattaa pienimpiä vieläkin.

Ainut mitä toivoi ja pyysi oli että oltaisiin vartti päiväunien aikaan hiljaa.

Äiti oli aina paikalla kun tarvittiin, on vieläkin, ainakin puhelimen päässä. Äidille oltiin ja ollaan aina yhtä hyviä, meni elämä miten hyvänsä. Mustikkapiirakkaa leipoo ja paistaa lohta jos tietää että ollaan tulossa.

Nykyään äiti matkustelee, lukee englantia, käy avannossa uimakoulun käytyään, kasvattaa parvekkeen täyteen kukkia, tanssii aina kun siltä tuntuu, koettaa neuvoa ystävättäriään ruokavalion ja perhesuhteiden kanssa. Työpaikan asukkaiden kanssa kun käyn palvelukeskuksen tansseissa lähettävät kaikki papat äidille terveisiä.

Minkähän takia on paljon helpompi kirjoittaa asioita ylös kuin sanoa äidille ne suoraan, kertoa miten paljon arvostaa ja rakastaa?