Perjantaiaamuun päättyivät yövuorot. Isännän reissun tähden täytyi unet jättää aamupäivään, koirilla lääkekuurit menossa ja pennut seuraa vailla.

Jäniksen hajut kiinnostivat valitettavasti rapsuttelua enemmän, metsään livahtivat heti kun porttia raotti. Kasvimaan laidalla on ruokintakatos, ovat oppineet että siellä on kiehtovia tuoksuja ja jälkiä runsaasti. Katos ilmestyi viime talvena työviikolla, porkkanoita ajatellen olisi voinut olla kauempanakin. Onhan täysikuun aikoihin tosin hauska laskea pitkäkorvia.

Sateinen päivä, hämärä metsä, kaksi sukkelaa, pientä ja mustaa, hihnat tietysti isännän autossa missälie. No, tulihan lämmin eivätkä onneksi tielle asti ehtineet.

Poika pyörähti syömässä, parin viikon leireilyn jälkeen näytti muuten olevan vain unta vailla.

Illalla pikkujouluihin työporukan kanssa. Suosittu ruokapaikka, muutama iso seurue ja meitä vähäsen. Meteliä ja ohjelmanumeroita riitti, keskeltä salia oli hyvä seurata useampaakin näytöstä. Ehkä se sitten istumatyö vaatii enemmän irrottelua, meillä on huvia ja liikettä tarpeeksi töissäkin. Oltiin ihan tyytyväisiä kun saatiin vain syödä ja istua rauhassa, olla koolla samaan aikaan. Ihan konjakkilinjalla pysyttiin.

Lauantaiaamuna jatkettiin hirvijahtia, seitsemältä eväät reppuun ja menoksi. Aurinkoista, leutoa. Puoliltapäivin laskin koiran uudelleen irti, aamupäivän hirvi onnistui livahtamaan passiketjusta läpi.

Kahdelta alkoi raukaista porukkaa, vaan tien laidasta löysi koira uudet hirvet. Nepä eivät pitäjänrajoja kunnioittaneet, kartta konepellille ja perään. Onneksi löytyi tuttuja sieltäkin, vieraassa hämärtyvässä metsässä on aika orpo olo.

Joku on koulutuksessa mennyt pieleen, ei tullut vislaamalla. ei kutsumalla koira haukulta pois. Pakko oli ennen pimeää tulla pusikosta pois ja istua odottamaan. Siinä sitä ajeltiin, hirvet välillä siirtyivät, koira perässä. Kuudelta isäntä lähti syömään ja tankkaamaan, minä jäin metsäpolulle tyhjentämään termospulloa.

Kuu pilkisti välillä pilvien takaa, tuuli hiljakseen, mikäs siinä istuessa jollei olisi nukuttanut eilinen juhlinta. Kuun valossa pääsin ajouria pitkin hirvien taakse karkkoa antamaan, arvelin että kaippa se koira jo tiellä kelpuuttaisi autokyydin. Niitä hirvivaaramerkkejä kannattaa muuten uskoa, hirvillä on omat polkunsa ja ylityspaikkansa vuodesta toiseen.

Pimeässä vain jäivät hirvet laskematta, toisen kohdalla kun isäntä tiellä vislasi koiraa niin kolmas kääntyikin ympäri, koira perässä. Näinkin rauhallinen ihminen päästeli muutaman valitun sanan viimein tielle takaisin rämmittyään. Ne nääs isot puut kyllä erottuivat mutta pienemmät pääsivät yllättämään.

Siinä vaiheessa mykistyi tutka ja alkoi ripsiä vettä. Oli vitsit melko vähissä. Ei muuta kuin polulle jakkaralle istumaan jos koira tulisi takaisin, isäntä liikenteeseen kuulostelemaan uutta haukkua.

Ajankuluksi laskin autoja, puoleentoista tuntiin pääsin kolmeen. Huppuun ropisi sade, tuuli yltyi. Kun nälkä ja väsymys menee ohi, on hiljaista ja rauhallista, on äärettömän levollinen olo.

Ennen kymmentä soitti onneksi tuttu mies kysellen kenen ihmeen koira se heidän pellonkulmassaan haukkuu, yötämyöten. Siellähän se, oma. Eipä tullut viheltämällä, ei katsomaan vaikka autolla ajeltiin useampikin ympyrä. Ja joku vielä väittää että hirvenliha on ilmaista lihaa.  

Yhdeltätoista oli pakko luovuttaa. Isäntä jäi vahtiin, minä nukuin ennenkuin pää oli tyynyssä.

Neljältä heräsin mäyräkoiran kieleen, nuoli hartaana naamaa. Tuumasi kai että näkeehän tätäkin, pitkästä aikaa peiton alla. Koira kuorsasi tyytyväisenä vieressä, minä en. Join vettä, kävin vessassa. Join maitoa, käänsin kylkeä. Viiden jälkeen luovutin ja nousin kahvin keittoon.

Kyllä  koira on ihmisen paras ystävä. Väittävät.