Ensimmäisen viikon pakkasin. Vähän heitin pois, paljon otin mukaan. Huolella käärin valokuvat matkaan, kätkin muistot visuun talteen.
Toisen viikon muutin. Tavaroita taloon, taloa kodiksi. Katselin uutta kotikuusta ja kuuntelin yön ääniä. Äkkiä ne tutuilta tuntuivat.
Kolmannen viikon juhlin. Se oli täydellistä -jollei katsonut korttien kultaisia numeroita. Minusta tuli varhain aikuinen, voinko siis lopettaa aikuisena olon aiemmin?
Neljännen kuljin pitkin metsiä. Koirien kanssa, niiden perässä, tai vain katsellen kuinka kuusen oksa kannatteli pisaroita ja kivi sammalta ja saniaisia.
Viidennen vietin sohvalla. Eilen nousin, käytin Esterin hirvillä ja tänään mäyräkoirat jäniksen jäljillä.
Huomenna keitän hirvikeiton peijaisiin. Vahdin viime vuotta tarkemmin boolin tekoa ja vahvuutta, kierrän passipaikat ja hirvien kulkusuunnat vielä kerran muiden mukana. Puheissa, ulkotulen loimussa kuuntelemme vain yön hiljaisuutta.
Maanantaina mietin jo töihin lähtöä, tiistaina käännän rytmiä. Keskiviikkona aloitan taas yöt.
Voi miten hieno loma minulla olikaan!
Vai oikein täydellinen? En keksi mitä siitä puuttui.
Melkein kadehdin teitä ulkotulen loimussa istujia. Pitäisi päästä metsään.
Vaan oli se mukava taas pitkästä aikaa käydä koirien kanssa pitkällä lenkillä.
Siitä jäi sen verran vielä puhtia,että vaihdoin jo jouluverhot!
Jotta joulun odotusta
Kaikki hyvät kokemukset kulkee kokoajan mukana:)
Ei hullumpi saldo lomalta!
Tekosyy, varmaan ihan täydellinen! En minäkään keksi mitä olisi jäänyt puuttumaan.
Isopeikko, asiatpa hyvinkin. Kaapeista ei niin väliäkään.
Inkivääri, kaikki luvat on käytetty.
Peurajahtiin lähdetään jahka lunta sataa ja jälkiä löytyy.
Demetrius, onnelliseltapa hyvinkin!
Sisko3, sanos muuta!
Ja sitä samaa sinnekkin.
Arjaanneli, kyllä, jospa joskus saisi tilillekkin yhtä hienon saldon.
Moninainen, muutto tosiaan oli niin rasittava että kiittelin mielessäni monta kertaa kun älysin jättää sen sovinnolla lomaan.
Ja ehtihän sen jälkeen sitten vielä huilata kunnolla.
Pellon pientareella, jollei muuta olekkaan vuosien myötä oppinut niin ainakin lomailemaan juuri niinkuin itsestä parhaalle tuntuu.
Piri, lomautuminen kuulostaakin mukavalta!
Siinä ikäänkuin mielikin lomailee.
Hallitusta muutosta en kyllä tiedä, mutta ajan kanssa sen ainakin saattoi tehdä.
Leen@, niinhän sitä luulisi.
Kunhan vain alkuun pääsee.
Ajan saisi niin mainiosti kulumaan kyllä näinkin.
Lastu, kiitos, otan toki!
Irene, hieno oli!
Muusta en ole ihan varma....
Kutuharju, kiitos, kiitos paljon!