Aatami havahtui vessahätään. Hapuili kepin käteensä, paleli. Keppi kopisi hiljaisessa huushollissa, hiljaisessa kunnes kiukkuinen mummon ääni pelästytti Aatamin.

Ulos, ulos täältä heti! Jo kipitti yöhoitajakin hätiin, nappasi käsikynkästä ja torui. Taas olet heittänyt housut ja vaipat pois, ja muistatko, ovessa lukee isolla vessa. Ei saa mennä herättämään mummoja.

Aatamia nolotti. Miten se nyt taas unohtui, oikea ovi. Eikä Aatami ollut raatsinut sitä pakettia kastella, niin puhtoista ja valkeaa. 

Mitä se Aatami nyt taas touhuaa kuului aamuhoitajan kipakka ääni. Aatami oli kurkistanut ovenraosta, katsellut mietteissään käytävää ja muistanut sitten että olihan hänellä ämpäri nurkassa. Ähä, osuipas vielä!

Hoitaja kiikutti jupisten roskista pois, mennessään huikkasi että tänään on sitten saunapäivä.

Aatami ilahtui, saunominen oli mukavaa. Päätti lähteä heti, unohtuisi muuten.

No mutta Aatami! Taas hoitaja kuulosti kiukkuiselta vaikka Aatami oli ihan itse saanut riisuttua kaikki vaatteet pois. Vasta iltapäivällähän saunotaan, nyt aamupalalle joutuin.

Aatami söi hartaana, puuro lämmitti mukavasti. Viereinen mummo oli taas huonolla tuulella, ärhenteli ja kolisutteli mukiaan. Kohta se heittää tiesi Aatami ja nappasi mukin kiireesti pois.

Aatami, ei saa ottaa toisten astioita, katsoppas, tässä ovat sinun omasi.  Aatamia keljutti, sehän lässytti kuin kakaroille. Ei huomannut edes kuinka mummo näytti kieltä, läppäisi vielä esiliinallakin kun ohi työnnettiin.

Aatami päätti lähteä ulos, puki takin ja lakin, rukkasetkin veti käteen. Jos lähtisi töihin, kuulostivat niin kipakoilta naiset tänään.

Hoitaja käännytti ovelta, komensi riisumaan. Ei kuule Aatami, ei me tänään töihin mennä, ulkona sataakin niin kovasti. Kyllä ne on kuule kiireet sinulta ohi.

Aatami! Taas kuului unen läpi komento. Heti ylös ja vaatteet päälle. Mitä ihmettä sinä petissä tähän aikaan päivästä teet?

Aatami oli ymmällään. Töihin ei päässyt, kiirettä ei ollut, maatakaan ei saanut. Ei näitä ymmärtänyt, ei sitten millään.

Aatami keinutteli, kuunteli hoitajien juttuja. Niitä harmitti, kaikki oli kallista, sähköäkin kului liikaa.

Johtaja seisoi tuimana Aatamin ovella. Piti saarnaa, tästä lähin mihinkään ei saanut ominpäin koskea, muistaahan Aatami nyt ihan varmasti?

Aatami ihmetteli, ei se ollutkaan tyytyväinen vaikka hän irroitti kaikki töpselit, hätää pääsi nurkastikin ylös kun polvesta pahasti vihlaisi. Mutta ei tarvinnut apua, ei.

Hoitajat istuivat kahvilla. Aatami kurkotti sokerikupille, nappasi kourallisen. Ei tiennyt koska sokuria jälleen saisi, kortilla oli. Taas ne antoivat noottia, ei saa koskea!

Kuule Aatami, tehäänkö vaihtokauppa. Anna sie ne sokerit, saat voileipää ja maitoa. Aatami ilahtui, tykkäsi justiin tästä hoitajasta. Sillä oli nauru herkässä ja mukavan pullea povi. Aatami oli salaa kurkistellut. Melkein kuin Lyylillä ennen.

Oonko mie kertonu miten sotavangiksi jouduin, hätää 18 täyttänny. Kyl mie olinkin laiha poika kun viimenään kotio pääsin. Ja Aatami kertoi, ties monennettako kertaa sinäkin päivänä.

Aatami seurasi pihan tapahtumia. Ei näkynyt tuttuja autoja. Aatamin teki niin mieli kotiin, edes käymään. Vaan eiväthän ne ehtineet, nuoremmat. Semmoistahan se oli, kiirettä, kyllä Aatami senkin ajan muisti.

Hoitajaa, hoitajaa huuteli Aatami. No, mikäs täällä, keskellä yötä?

Kuule, selitti Aatami innoissaan, kuule kun mie kävin tänään kotona Vahvialas. Ajeltiin ihan rajalle asti, kateltiin metät ja maisemat. Käytiin sukulaiset ja vanhat naapurit. Usotsie miten oli mukavaa?

Hoitaja huokaisi, istahti viereen ja silitti nätisti. Uskon, uskonhan mie.

Suljetun oven takaa kuului Eldankajärven jää.

Hoitaja hymyili. Maailma ei ollut Aatamia lannistanut, ankarasta yrityksestä huolimatta. Eivätkä naiset, oikein kun ne koukkusivat lähti Aatami vain reissuun.

Aika velikulta, tuo meidän Aatami!